Iso A, kiitos!

Australia, eli joillekin Uusi Seelantilaisille Iso A, mitä siitä tulee mieleen? Kenguru, koala, Sydneyn Oopperatalo, krokotiilit, Steve Irwin, F1 kauden avauskisa ja Australialaiset viinit. Kyllä Australiassa oluitakin tehdään, mutta niistä ei paljoa kerrottavaa ole. Tai, no, ehkä kuitenkin jotain.

Joskus tammikuussa kun blogia ryhdyimme kirjoittamaan, päätimme ettei teksteissämme mainita kenestäkään tutuista ihmisistä. Tässä tarina tiukan intimiteettisuojan taakse verhotuista henkilöistä, jotka voidaan nyt identifioida vaikkapa titteleillä lääkäri, konepuolen insinööri ja automaatiopuolen insinööri. Hmm, tässä toisaalta on nyt kaksi insinööriä jotka voi pahasti mennä sekaisin, joten kutsutaan tuota automaatiopuolen insinööriä nyt vaikka tittelillä.. öö.. kädenvääntäjä. Juu, se on hyvä. Kädenvääntäjä on tittelinä tyly, suoraan sanoen ”luut murskaava”. Käden väännöstä ja luiden murtamisesta ei tässä yhteydessä kuitenkaan kerrota.

Joitakin vuosia sitten insinööri oli järjestänyt tuntemilleen ihmisille virikkeellistä päiväohjelmaa ja toiminnan täyteisen päivän jälkeen reilu sata insinöörin kutsumaa vierasta kokoontui Lamminpään osuuskunnan tilalle iltaa viettämään. Ilma oli kaunis ja keväinen, aurinko oli paistanut koko päivän ja paikalle saapuneet vierailijat olivat juhlatuulella. Suuri osa juhlaväestä oli ulkosalla nauttimassa virvokkeita ja käymässä syvällisiä keskusteluita, niin myös lääkäri ja kädenvääntäjä. Nopeatempoinen vailla järjen häivää ollut keskustelu eteni niin kuin koko päivän ajan juhlineiden ihmisten keskustelun voi olettaa kesäisessä lauantai-illassa etenevän. Jossain vaiheessa jotkut ulkona oleskelijat havaitsivat lääkärin ulkoasussa jotain tavallisesta poikkeavaa; vasemman käden nimettömässä oli sormus. Oman keskusteluni kädenvääntäjä lopetti pienellä kolautuksella kyynärpäällä kylkiluihin ja nyökkäämällä lääkäriä kohti. Pienen hiljaisuuden jälkeen kädenvääntäjä kröhäisi ja aloitti kysymään lääkäriltä

”näytäs, mikäs sulla tossa kädessä oikein..”

jolloin lääkäri siirsi vasemmassa kädessä olleen tölkin oikeaan käteensä, nosti vasenta kättään vähän ylemmäs ja alkoi kertoa

”no, kun niin monta vuotta oltiin jo yhdessä oltu niin tuumittiin sitten että..”

Kertomus katkesi kuitenkin nopeasti, kun kädenvääntäjä, joka edelleen tuijotti havaitsemaansa poikkeavuutta, oluttölkkiä, joka nyt oli siirtynyt oikeaan käteen ja hörähti isolla, kevyttä ivaa ja paheksuntaa huokuvalla äänellä:

”ee… eei jumalauta, äijä juo Fostersia!”.

Niinpä. Suunnilleen tuollaiset ajatukset itsellänikin oli Australialaisista oluttuotteista. Noloja. Hyvän kuvauksen niistä antoi myös Monty Python aikanaan:

”Australian beers are like making love in a canoe – fucking close to water”

*************************

Tavoitteenamme ei toki ollut mennä Australian alkoholitarjontaan tutustumaan, mutta tulipa siitä kaiken muun ohessa tehtyä jotain havaintoja. Australia on maa, jossa alkoholin myynti on hyvin tarkkaan säännösteltyä. Ainakin New South Walesin osavaltiossa, jossa Sydney sijaitsee, eivät ruokakaupat saa myydä mitään alkoholituotteita. Olutta ja viiniä voi ostaa pubien yhteydessä toimivista puodeista, joissa tarjonta omien havainnointien perusteella on hyvin vähäistä mutta hinnat sen sijaan melko korkeat. Jotkut lisensoidut alkoholin myyjät pitävät pelkästään alkoholin myymiseen erikoistuneita kauppoja, joita Sydneyn keskustasta ei tullut yhtään vastaan, vaikka ehkä olisin halunnut muutaman oluen lauantai-iltana nauttia. Kings Crossin alueeltanoita puoteja näytti sen sijaan olevan sitäkin enemmän. Double Bayssä, kun olimme hakeneet Millalle passin ja odottelimme bussia, käväisimme pysäkin vieressä olleessa Bottle Shopissa. Kyselimme mielenkiinnosta pullopuodin työntekijän mielipidettä tiukalle alkoholilainsäädännölle. Työntekijän lyhyt vastaus oli se, että maan hallitus yrittää tiukalla alkoholipolitiikalla kitkeä alkoholin liiallista viihdekäyttöä josta aiheutuu ongelmia. Oman arvionsa perusteella liikkeen myyjä ei ollut ollenkaan varma siitä, onko säännöstelyllä ainakaan toivotunlaista vaikutusta. Jonkinlaista kuvaa kontrollin purevuudesta kertoi esimerkiksi sunnuntai-illan TV uutiset, joita hotellin sängyllä maatessa katselin. Uutislähetys kertoi, että viikonlopun aikana Sydneyssä oli tarvittu noin sata ambulanssikyytiä toimittamaan ihmisiä sairaalaan ravintolatappeluiden johdosta. Tuon luvun perusteella voi yrittää arvuutella kuinka monta sellaista ravintolatappelua kaupungissa on ollut, johon ambulanssia ei ole tarvinnut soittaa, ja kuinka paljon poliiseja Sydney tarvitsee viikonloppuisin ongelmien selvittelyyn. Voi siis pohtia, onko kiellot ja rajoitukset hyvä tapa kontrolloida alkoholin kulutusta? Ehkä siihen voisi olla jotain parempiakin keinoja. Televisiota hotellilla tuijotellessa muun muassa ihmettelin sitä, kun mainoksista iso osa oli erilaisten alkoholituotteiden mainoksia joissa juotiin, ja kaikilla oli pirun hauskaa. Näkyvästä mainonnasta huolimatta en muutamaa olutpuolloa löytänyt itselleni kaupoista lauantai-iltaa varten. Toisaalta sataa ambulanssikyytiä voi selittää sillä, että Sydney on suuri kaupunki, noin 4.4miljoonaa asukasta, mutta suurelta tuo luku joka tapauksessa kuulostaa. Ei kuullosta mielestäni hyvältä jos ravintolasta, jonne yleensä mennään hauskaa pitämään, kuljetetaan ketään ambulanssilla toisaalle paikkailtavaksi. Se näistä päivittelyistä. Tässä maisemia Watson's Baylta.


Sydney oli viiden päivän visiitin perusteella sangen mukava suurkaupunki. Kaupunki tuntui Aucklandia siistimmältä ja jotenkin moni asia tuntui olevan paremmin järjestyksessä. Julkinen liikenne esimerkiksi toimi kerrassaan mainiosti. Kaupungissa on raideliikennettä juna-metro yhdistelmän, raitiovaunujen sekä monorailin muodossa ja hyvin toimivat laiva- ja bussilinjat. Viiden päivän aikana ehdimme laivoja, junia sekä busseja sangen ahkerasti käyttää. Kun saavuimme lauantaina, ilma oli lämmin jo aamusta alkaen ja iltapäivällä lämpötila nousi yli 30 asteen. Huolimatta siitä että syyskuun tällä puolella palloa ensimmäinen kevätkuukausi ja nyt mentiin vasta syyskuun alkupuolta. Television uutislähetyksissä kerrottiinkin jatkuvasti, missä päin Australiaa osittain kuumuudesta johtuvat metsäpalot riehuivat. Lauantaipäivän aikana ihmettelimme miksi ilma kaupungissa oli kovin sumuisen tuntuinen, vaikka taivas oli pilvetön. Illan uutislähetyksestä syy selvisi, kaupungin lähettyvillä riehuvat jokavuotiset metsäpalot värjäsivät horisonttia savuisen harmaaksi.

Sydneyssä lämpötila ei kai kovin usein juuri viikonlopun lukemia korkeammaksi nouse, mutta kyllä nyt koetut helteet olivat suomalaiselle aivan riittäviä. En välittäisi olla kaupungissa silloin kun lämpötila nousee kuumimpina kesäpäivinä 40 asteen paikkeille. Jossain vaiheessa lyhyen matkan aikanamme kaupunkia katsellessa leikittelin ajatuksella, että mitäpä jos muuttaisikin Sydneyyn. Siellä olisi töitä tarjolla vaikka kuinka ja muutto Aucklandista olisi helppoa. Säät on kuitenkin toisaalta yksi syy miksi Sydneyssä en ehkä haluaisi asua. Yli 30 asteen helteet kun ei minun nahalleni pitemmän päälle sovi, liian kuumaa. Nuo helteet eivät kuitenkaan ole liian suuria monille hyönteisille, kuten torakoille. Muutamat Sydneyssä asuneet ihmiset, joiden kanssa olemme jutelleet, ovat kertoneet kauhutarinoita kaupungin torakkaongelmasta, kuinka uusissakin asuinrakennuksissa vilisee torakoita ja muita hyönteisiä. Tongalla tapaamamme Sydneystä Christchurchiin muuttanut pariskunta kertoi, että asuivat Sydneyssä uudehkossa kerrostalossa keskustan lähellä. Joinain iltoina kotiin saapuessa, kun rappukäytävään sytytti valon, kuhisi katto torakoita niin, ettei niiden määrää ehtinyt laskemaan. Vastaavanlaisia torakkapelotteluja olemme muiltakin kuulleet, mutta itse jotenkin pienellä varauksella suhtauduin näihin tarinoihin. Meidän hotellimme Sydneyssä oli ihan kaupungin keskustassa, York Streetillä sijaitseva siisti 22 kerroksinen rakennus. Hotelli oli siisti ja huoneessa ei yhtään torakkaa näkynyt. Kuitenkin keskustan katuja kulkiessa Millan jalkojen välistä juoksi yksi torakka ja muutamia kuoliaaksi tallottuja torakoita näkyi myös York streetillä. Lähellä olevan Customs House Bar:n baaritiskillä juoksenteli myös yksi torakka ruokaa tilatessamme. Jos siis kaupungin ydinkeskustassa muutaman päivän aikana törmää torakoihin ja suureen joukkoon muita hyönteisiä, en uskalla arvailla kuinka paljon torakoita löytyy jostain laitakaupungin vähemmän siisteiltä alueilta. Tässä toinen syy miksi Auckland kuulostaa edelleen houkuttelevammalta kuin Sydney.

Ensimmäisen päivän vietimme kierrellen Sydneyn keskustaa tutustuen keskustan nähtävyyksiin. Kaupungin keskustassa on suuri puisto, Royal Botanic Gardens, jossa oli kaikennäköisiä asukkeja. Meille entuudestaan tutuimmilta näyttivät nämä lepakot





Greyheaded flying fox on ilmeisesti läheistä sukua Tongan Flying foxeille joihin puoli vuotta sitten tutustuimme.

Ennen puistoon kävelyä tutustuimme satamassa oleviin tunnetumpiin nähtävyyksiin, oopperataloon ja Harbour bridgeen. Oopperatalo on muuten tanskalaisen arkkitehti Jørn Utzon suunnittelema. Arkkitehti riitautui hankkeen johdon kanssa kuusi vuotta ennen rakennuksen valmistumista ja oopperatalon suunnittelusta on loppuvaiheessa vastannut Australialainen arkkitehti joka ei työssään erityisen hyvin onnistunut. Nyt oopperatalon korjauskuluiksi on arvioitu niin tähtitieteellinen summa, että olisi halvempaa rakentaa kokonaan uusi oopperatalo ja tästä syystä Sydneyn oopperatalon purkua onkin jo harkittu.

Puistossa olleeseen kahvilaan pysähtyessä naapuripöytään tuli seuraa. Puiston asukkaat eivät juuri vierailijoita pelänneet.


Muutamia kukkakuvaajan otoksia piti tietysti myös ottaa ja tässä yksi kiintiöotos tätäkin blogimerkintää koristamaan


Tässä darling harbour ilta-aikaan kun kävimme "hienosti ulkona syömässä". Aasialaista nuudelimössöä ostoskeskuksen foodcourtilta, namnam.


Tässä taas Harbour Bridge iltavalaistuksessa:


Sunnuntaina oli myös kuuma päivä, joten suunnistimme laivalla Watson’s Bayn rantoja katsomaan. Watson’s Baysta löytyy rantoja, kahviloita, ravintoloita, majakka, ynnä muuta. Lady Bayn nudistiranta ja sen tarjonta tuli pikaisesti nähtyä. Lounaan söimme koko Sydneyn suosituimmassa kalaravintolassa. Ihan siisti ja mukava paikka, kauniissa rantamaisemissa. Watson Baysta matka jatkui sinne kuuluisalle Bondi beachille, jossa väkeä oli sen verran kuin kevään ensimmäisen kuuman päivän johdosta saattoi odottaa. Rannalla vietettiin myös jotain juhlapäiviä joiden kunniaksi paikalla oli kymmeniä leijan lennättäjiä. Itselläni oli lapsena serkkuni Teron USAsta tuoma leija, joka pyrstöineen oli jotain kymmenmetrinen, mutta nämä rannalla nähdyt leijat olivat paria kertaluokkaa isompia.


Milla kertonee passin haustaan sekä miellyttävästä valasristeilystä ja näistä kenguruista myöhemmin.