Ei ole kivaa, kun ei edes ilokaasu naurata

Niin kuin tuossa edellisessä tekstissä tuli lopussa mainittua, Millan pari viikkoa yliaikainen raskaus oli tarkoitus saattaa päätökseen perjantaina käynnistämällä synnytys. Tässä heti ensialkuun voin todeta tämänkertaisen tarinan tärkeimmän juonenkäänteen; lopulta kaikki päättyi hyvin ja uusi perheenjäsen on tällä hetkellä opettelemassa elämän ensimetrien tärkeitä taitoja Auckland City Hospitalissa Millan kanssa. Helposti mikään ei kuitenkaan käynyt. Ei ollenkaan helposti.

Menimme sairaalaan 22. päivä aamulla, jolloin synnytyksen käynnistely aloitettiin heti aamuyhdeksältä alkutarkastuksilla. Jotain käynnistykseen käytettävää geeliä Milla sai perjantaina kahteen kertaan, ja toiveikkaina odottelimme tilanteen etenemistä. Iltaa kohden alkoi kuitenkin näyttää siltä, että oikein mitään ei tapahtu. Ilta yhdeltätoista lääkärin piti tulla tarkistamaan tilannetta ja tutkimaan, josko kalvot voitaisiin puhkaista ja päästää lapsivedet. Tuota lääkäriä ei kuitenkaan koko yön aikana näkynyt ja tästä syystä vietimme ensimmäisen yön sairaalassa huonosti nukkuen, minä tuolilla ja Milla sängyllä


Milla ei kuitenkaan yöllä saanut juuri nukuttua, koska supistuksia tuli enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Aamulla meille luvattiin, että lääkäri tulee tarkistamaan tilanteen "ihan kohta". Tuota "ihan kohta" hetkeä odottelimme alkuiltaan asti, ilman että meille kerrottiin miksi lääkäri ei tullutkaan. Illalla kävi ilmi, että sairaalaan oli yllättäen tullut niin iso määrä synnyttäjiä, että synnytyssalit olivat loppuneet kesken. Siksi meidän tapaustamme ei haluttu edistää turhaan, ennen kuin synnytyssaleja vapautuisi. Täysin ymmärrettävä selitys, mutta jotenkin outoa oli se, että meitä ei asiasta tiedotettu lainkaan. Odottelimme epätietoisina perjantai aamusta lauantai-iltaan välillä kysellen miksei jo jotain tapahtuisi.

Aikaa tappaaksemme kävimme kävelyllä puistossa, Newmarketissa ja Karangahape roadilla


Mahdottoman vaikean nimen vuoksi tämä katu, jolle kaikki kaupungin synnit keskittyvät, kulkee kansan suussa vain nimellä K' Road.



Milla kulki ison mahansa kanssa sujuvasti ja poseerasi näyttävästi sairaalan hieno aamutakki yllään lähipuistossa.


Synnytysosastolle tulijat merkittiin tunnisteella ja samanlainen tunniste oli tarkoitus myös kiinnittää syntyneen vauvan jalkaan, ettei vauvoja vahingossakaan sotkettaisi keskenään.


Perjantain ja lauantain odottelu oli tylsää. Aika kävi pitkäksi ja kirjaa tuli luettua siinä kävelyiden lomassa muutaman sataa sivua. Lauantai-illalle meille oli jälleen luvattu, että kalvot tultaisiin puhkaisemaan, mutta puoleen yöhön mennessä ketään ei taaskaan näkynyt. Tästä syystä hälytimme kätilön paikalle ja sangen tiukkaan sävyyn tivasimme miksi olimme joutuneet odottelemaan kaksi päivää ilman että oikein mitään tapahtuisi. Kätilö selitti tilanteen, sairaalassa oli liikaa synnyttäjiä ja koska Millan synnytys ei käynnistysyrityksistä huolimatta edennyt, jouduimme jonon hännille. Milla oli nukkunut huonosti ja oli kovin väsynyt. Tästä syystä yritimme selittää kätilölle, että mikäli odottelemme vielä kolmanteen päivään ja Milla ei supisteluista johtuen kykene nukkumaan, synnytys tulisi olemaan täysin mahdoton myöhemmin. Tiedustelimme myös mahdollisuutta lähteä kotiin nukkumaan ja lataamaan akkuja uutta yritystä varten, mutta tuota toivetta ei luvattu toteuttaa. Puolen tunnin, muutaman kyyneleen ja muutaman suustani tulleen voimasanan jälkeen paikalle tuli kuitenkin lääkäri joka päästi Millasta lapsivedet ja meidät siirrettiin synnytyssaliin odottelemaan. Siihen mennessä olimme olleet sairaalassa jo puolitoista päivää ja Millan väsymyksestä johtuen odottelu oli ollut melko tuskaista. Todelliset vaikeudet alkoivat kuitenkin vasta tämän jälkeen.

Synnytyssalissa Milla laitettiin tiputukseen, jolloin synnytystä yritettiin käynnistää suonensisäisesti annettavilla lääkkeillä. Hidasta etenemistä tapahtui, mutta supistusten voimistuessa Millan kivut myös voimistuivat huomattavan paljon. Yö sujui Millalta nukkumatta, aamusta alkaen Milla helpotti oloaan ilokaasulla. Sunnuntaina aamupäivän aikana supistuskivut alkoivat väsymyksestä johtuen käydä niin sietämättömiksi, että päätimme lopulta ottaa epiduraalipuudutuksen. Tästä oli suurta apua muutamien tuntien aikana ja Milla pystyi lopulta nukkumaankin. Supistukset muuttuivat säännöllisemmiksi ja kovemmiksi ja lääkärin tutkimusten perusteella iltapäivällä synnytyskanava oli auennut jo seitsemän senttiä vaaditusta kymmenestä sentistä. Aikaa oli kuitenkin kulunut sairaalaan tulosta kaksi ja puoli päivää ja synnytyssaliin tulostakin mooooonta tuntia. Kivut olivat sangen kovat ja Milla oksenteli hengitettyään ilokaasua liikaa. Lopulta ilokaasu lakkasi myös vaikuttamasta kipuihin, ilmeisesti siksi kun sitä oli hengitelty liikaa. Ei ollut kivaa, kun ei edes ilokaasu naurattanut. Itkua kyllä tuli.

Yhtäkkisesti Millalle alkoi myös nousemaan synnytyssalissa kuume, aluksi lämpöä oli 37,5 astetta. Tästä syystä annettiin särkylääkkeitä ja antibiootteja, joiden avulla kuumeen toivottiin laskevan. Supistuskivut kuitenkin olivat samalla käyneet täysin sietämättömiksi, synnytys ei näyttänyt enää etenevän ja kipuja alkoi olla melko tasaisesti myös supitstusten välillä. Muutaman tutkimuksen jälkeen Millalta päätettiin lopettaa lääkkeiden anto, jotta supistukset rauhoittuisivat hieman. Se vei supistukset pois, mutta ei kipuja. Lapsen todettiin olevan huonossa asennossa mutta todettiin olevan myös sen verran isokokoinen, ettei kääntyminen parempaan asentoon onnistuisi helposti.

Tunnin odottelun jälkeen lämmön oli toivottu laskeneen antibioottien ja särkylääkkeiden avulla, mutta tilannetta tarkistettaessa lämpö olikin noussut 38,5 asteeseen. Samalla myös todettiin, että synnytyksen etenemiesssä oli tullut takapakkia ja synnytyskanava oli alkanut mennä umpeen päin. Lääkäreillä ei ollut mitään selvää kuvaa siitä, miksi elimistö tuntui taistelevan synnytystä vastaan. Milla oli kuumeessa, sairaalassa oli kova kiire, synnytyssalissa oli oltu melkein vuorokausi ja Millan kivut olivat kovat. Paikalle saatiin aiemmin epiduraalipuudutuksen pistänyt, ilmeisesti Amerikkalaistaustainen lääkäri Jack, joka tuli käsipelillä antamaan lisää puudutusainetta. Siinä lääkkeitä Millaan pumpatessaan Jack jutteli kuinka

"kipulääkitys on vähän niin kuin aidan maalaaminen. Sitä maalaa
kerran ja se näyttää ihan hyvältä, mutta maalin kuivuttua huomaakin
että siihen tarvii vetää toinen kerros"

Hieman ontuvan vertauksensa jälkeen Jack juoksi pois paikalta. Siinä kiireessä ihmisten toimintaa katsellessa oli jotenkin kovin epätodellinen olo. Ihmisen juoksevat kovassa kiireessä ja lääkäri juttelee sekavia aidan maalaamisesta. Kohta paikalle tulivat kätilö ja hoitaja jotka keskustelivat siitä, mitä sairaalassa juuri nyt tapahtui. Hoitaja kertoi kätilölle ylilääkäri Jackin lähteneen juuri teatteriin. TEATTERIIN?!

Tavaroita putoili käsistäni, kun sekavin aattein pohdin tukalaa tilannetta ja lääkärin kerrottiin lähteneen teatteriin. "Ei hätää, kyllä se sieltä kohta takaisin tulee" minua lohduteltiin. Hetken kuluttua kuluttua kuitenkin kävi ilmi, että sairaalan leikkaussalia kutsuttiin teatteriksi.

Millan tilannetta kävi vielä yksi lääkäri tutkimassa, kunnes vajaan vuorokauden synnytyssalissa odottelun jälkeen lääkärit päättivät että kyseisessä tilanteessa ainoa järkevä ratkaisu olisi tehdä pikaisesti sektio. Olin siinä vaiheessa melko tyytyväinen päätökseen, Millan kunto näytti todella huonolta.

Teatteriin pääsimme mekin melko pian tuon päätöksen jälkeen, tässä illan näytelmän yksi sivuroolissa ollut henkilö

Leikkaussalissa tilanne eteni hyvin nopeasti, minun tehtävänäni oli pitää kädestä kiinni, rauhoitella ja ottaa kuvia. Tässä parin sekunnin ikäinen jälkeläisemme tulossa mahasta ulos

Tässä taas vaa'alla painoa ihmettelemässä. 4260 grammaa.


Tulokasta käytiin myös välillä näyttämässä äidille, jonka mahaa samalla parsittiin kasaan






Seuraavana päivänä kaikki vaikutti olevan jo hyvin. Milla sekä "Baby Nyyssönen" nimellä sairaalaan kirjattu uusi tulokas olivat kunnossa ja kuumekin laskenut.

Teatterissa illan näytelmä oli jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta siinä oli onnellinen loppu. Kaikki hyvin siis. Kiitos kaikille onnitteluja lähettäneille ja muistaneille, kiitos niille jotka lähettävät onnittelunsa vasta tämän luettuaan, sekä kiitos myös niille jotka harkitsivat onnittelujen lähettämistä mutta totesivat kuitenkin että "olkoot, enhän mä niitä niin hyvin tunne". Uusia tarinoita kun tuore äiti palaa sairaalasta.