Mi Casa Es Su Casa

Eilen illalla kotiin palasi kolme hieman väsynyttä, mutta varsin onnellista matkalaista. Loma sujui odotuksia paremmin, sillä Vilho osoittautui helpoksi matkalaiseksi. Minne tahansa hänen kanssaan matkasimmekaan, saimme ihmettelyjä ja ihasteluja siitä, kuinka rauhallinen ja hyväntuulinen vauva meillä on. Pieni pallopäämme kulki siis erinomaisesti matkassamme mukana, milloin minun ja milloin Markun sylissä heiluen.








Etukäteen sitä hieman toki jännitti, että miten Vilho reagoisi lennoilla nousuihin ja laskuihin, kun ne nyt saattavat olla aikuistenkin korville toisinaan ikävät. Kaikki neljä lentoa sujuivat kuitenkin miltei ilman itkuja. Cairnsiin laskeutuessa Vilho hieman itkeskeli. Kahdella lennoistamme Vilho pääsi pötköttelemään tällaiseen vauvoille tarkoitettuun koppaan.



Tuolla oli Vilhon mielestä erityisen kiva pötkötellä. Matkan ajan sieltä kuuluikin iloinen jokeltelu.

Cairnsissä yövyimme suurimman osan öistä Markun työkaverin Alasdairin ja hänen vaimonsa Sarahin luona, Palm Covessa. Heillä on siellä mukava pieni omakotitalo, jonka pihamaalla oli uima-allas. Oli jotenkin hämmentävää saada niin ystävällinen vastaanotto huomioiden, että minä en heitä juurikaan etukäteen tuntenut. Al saapui hakemaan meidät kentältä ja Sarah oli sillä välin valmistanut meille illallisen. Seuraavana iltana me yritimme sanoa, että teemme toki oman ruokamme, mutta kummasti sitä pöytään ilmestyi taas illallinen neljälle. He myös välttämättä tahtoivat antaa oman autonsa meidän käyttöön koko viikoksi. Tämän lisäksi Sarah järjesteli meille vielä alennukset päivän Great Barrier Reef -risteilystä. Sunnuntaina yhteisellä myöhäisellä aamiaislounaalla ollessamme Al vielä yritti kovasti maksaa meidän lounaamme. Vielä lähtiessämme he kaivoivat Vilholle kengurulippiksen ja koalatohvelit matkamuistoiksi Australiasta. Minun oli aluksi kovin vaikea suhtautua tähän tuntemattomien ihmisten vieraanvaraisuuteen. Sama juttu oli oikeastaan aikoinaan myös Peterin ja Patrician suhteen, mutta heidän avosydämisyyteensän ja ystävällisyyteensä olen jo tottunut. Ja kai minun täytyy uskoa myös Alin ja Sarahin kohdalta, että jotkut ihmiset ovat vain aidosti hyväntahtoisia. Alun vaivaantuneisuuden jälkeen olin heidän luonaan kuin kotonani. Ja mikäs täällä ollessa:


Viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyi tällainen ranta:


Tosin kaunis ja pitkä ranta on suurimman osan vuodesta petollinen. Lämpöisessä merivedessä kun viihtyvät ihmisiholle ikävää jälkeä tekevät meduusat. Meduusojen lisäksi Pohjois-Australian rantavesistöissä elelevät myös krokotiilit.

Olemme varmaan kirjoitelleet siitä, kuinka Uudessa Seelannissa kauneus on useimmiten luonnossa ei kaupungeissa. Sama juttu taitaa olla myös Australiassa. Kaupungit ovat yleisilmeiltään usein melko sekavia ja sottuisia. (Poikkeuksen tästä tekee Sydney, joka on oikein ihana ja viehättävä kaupunki.) Niin oli myös Cairns. Tuntui, ettei itse kaupungissa ollut mitään niin kiinnostavaa, niinpä emme pikaisen katselmuksen jälkeen siellä aikaamme viettäneetkään.

Sen sijaan ajelimme gondolihisseillä yli sademetsien, keskellä ei mitään olevaan Kurandan kylään. Gondolihissi kulki aivan sademetsän latvuston yläpuolella, joten hissistä käsin oli mukava tarkkailla metsän elämää. Kurandan kylä on perustettu 1960-luvulla hippien omaksi piilopaikkakommuuniksi, jossa he saattoivat poltella ruohoa ilman muiden paheksuvia katseita. 1980-luvulla Australian hallitus kuitenkin puuttui kylän toimintaan ja huoleton kukkaelämä ja sen henki jäivät ilmeisesti menneisyyteen, sillä ainakin nykyään tuolla kylässä tuntui ruohon sijasta tuoksuvan pikemminkin raha. Oli kuitenkin mukava päästä tutustumaan kostean vehreeseen sademetsään.



Gondolihissien pääteasemalla Vilholle vaippaa vaihtaessamme ihmettelimme tätä kylttiä:

Lienee kai yleistä, että vauvojen hoitohuone ja pyörätuolivessat on usein yhdistetty, mutta enpä ole aiemmin nähnyt niissä huumeneulojen keräyspistettä ?!? Vauvat, invalidit ja heroinistit samaan koppiin. Luulisi, että tuollainen keräyspiste olisi ollut järkevämpää sijoittaa vaikka miesten ja naisten vessoihin.

Cairnsista teimme myös kolmen päivän kierroksen lähialueen nähtävyyksille. Vaikka alue on tropiikkia, niin silti hassulla tavalla tämä alue Australiasta muistutti ehkä eniten maisemiltaan Uutta Seelantia. Tosin Uudessa Seelannissa maaperä ei ole tällaista punertavaa.



Eikä Uudessa Seelannissa ole tällaisia suuria banaaniviljelmiä.


Alueella sijaitsee lukuisia vesiputouksia, joista kolmea kävimme kurkistelemassa. Suuret vesiputoukset eivät tunnu enää niin eksoottisilta, mutta olihan minun käytävä katsomassa millaista kauneutta löytyy Millaa Millaan kylän Millaa Millaa vesiputouksilta.



Ja tältä siellä näytti:





Itse Millaa Millaa kylä oli jo miltei kaimansa tavoin vanhentunut ja hieman rupsahtanut. Tosin itse en ainakaan myönnä vielä olevani ihan näin pystyyn kuolleen näköinen:



Millaa Millaan läheltä löytyi myös toinenkin vanhus, 500 vuotias puukaunotar:



Alueella oli myös pieni kraaterijärvi, jossa uiskenteli kilpikonnia. Kuulemma tuolla olisi ollut myös vesinokkaeläimiä, mutta niitä emme itse nähneet. Harmi. Ne olisivat olleet varmasti veikeitä otuksia.



Seuraavina päivinä suuntasimme Port Douglasiin ja Cape Tribulationiin. Port Douglas oli kauniissa paikassa sijaitseva kylä, mutta melkoisen turistikyllästetty sellainen. Päivällä kävimme tutustumassa neljän mailin pituiseen hiekkarantaan.



Kuten muillakin rannoilla, uiminen oli täälläkin arveluttavaa meduusojen ja krokotiilien vuoksi. Uimisen sijasta tutkimme rapujen rantaelämää. Hiekkaranta oli täynnä pienten rapujen hiekkapalleroista koottuja taideteoksia:



Ilmeisesti nuo pienet miniatyyriravut rakentavat noita hiekkapalleroita omaksi maastoutumissuojakseen. Rannalta löytyi myös tällainen saksiniekka:


Illalla nautimme kauniista maisemista, auringonlaskusta, ravintolaruoasta ja hotellin uima-altaasta:










Seuraavana päivänä matkasimme syvemmälle sademetsiin Cape Tribulationiin krokotiilijahtiin, mutta Markku saanee jatkaa tästä eteenpäin tarinaa.