Stewe Irwinin saappaat

Papua Uusi Guinea on brittiläiseen kansanyhteisöön kuuluva valtio päiväntasaajan ja Australian välissä. Maan pääkaupunki on Port Moresby, jonne lennetään lähes päivittäin Australian isoimmista kaupungeista. Juurikin siitä syystä, että PNG sijaitsee niin lähellä päiväntasaajaa ja että maa kuuluu brittiläiseen kansanyhteisöön ja maan kuningattarena toimii Elisabeth II, kuullostaa sangen omituiselta, että PNG:n viidakoissa elelee alkuasukasheimoja jotka eivät ole käytännössä missään tekemisissä ulkopuolisen maailman kanssa. Kannibalismi on aiemmin ollut yleistä, mutta nykyään siitä on lähes päästy eroon. Ilmeisesti lähinnä satunnaisten heimosotien häviäjät ovat toisinaan vaarassa joutua pataan, mikäli voittanut osapuoli haluaa vanhoja rituaalejaan harjoittaa.

Tähän eksotiikkaan, viidakkoon ja viidakon eläimiin meillä oli alunperin suunnitelmissa mennä tutustumaan Australian kierroksemme yhteydessä. PNG:n luonto on sen verran tutkimatonta, että sinne matkaavien on kehotettu kuvaamaan kaikkia erikoisen näköisiä eläimiä ja kasveja, koska maasta edelleen löytyy uusia kasvi- ja eläinlajeja aika-ajoin. Hienoa olisi ollut mennä löytämään meille kaikille omat nimikkokasvit tai -eläimet. Mikä sen hienompaa, jos jossain päin maailmaa koulun biologian tunneilla käsiteltäisiin Vilho-, Milla- ja Markku-kasveja. Koska Australiasta pääsee hyvinkin halvalla lentämään Port Moresbyyn, kuulosti matkaamme järjestellessä viidakkoseikkailu hyvinkin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Mercer Human Resource Consulting Quality of Living Survey järjestää aika-ajoin kyselyitä, joiden perusteella listataan maailman parhaita paikkoja asua. Port Moresby ei varsinaisesti ole tällä listalla erityisen hyvin pärjännyt. Vuonna 2004 PNG:n pääkaupunki listattiin vastaavan tutkimuksen perusteella maailman huonoimmaksi pääkaupungiksi elää. Työttömyysprosentti on jossain viidenkymmenen ja sadan välillä ja henkirikokset ovat hyvin yleisiä. Oikeastaan lähinnä tästä syystä matkaa järjestellessämme järki voitti uhkarohkeuden ja päätimme suunnata seikkailemaan vain Pohjois-Australiaan. Luultavasti muutaman kuukauden ikäisen lapsen vanhemmat olisivat hyvinkin houkutteleva kohde ryöstölle, lapsen henkeä uhkaamalla luultavasti saisi helposti rahat pois vanhemmilta. Viidakkoseikkailu kyllä sitten lopulta toteutui, mutta vain Queenslandissa.



Port Douglas on pienehkö kaupunki Queenslandissa, Cairnsista pohjoisen suuntaan. Vuonna 2006 kaupunki tuli tunnetuksi siitä, että Australialainen eläinasiantuntija, krokotiilimies Steve Irwin kuoli Port Douglasin kohdalla snorklaillessaan kun erehtyi häiriköimään rauskua. Kun herra Irwinistä aika on jättänyt ja kun Queensland nyt sattuu olemaan täynnä krokotiilejä, ajattelin että on tuollut aika tutustua tähän arvaamattomaan alkukantaiseen eläinlajiin ja sovittaa Steve Irwinin saappaita.

Krokotiilejä Queenslandista löytyy tosiaan joka puolelta, joista ja rannoilta. Isoin Queenslandista pyydystetty krokotiili Krys, oli 8.61 metriä pitkä. Tässä joltain löytämältäni webbisivustolta varastettu kuva tuon pikkukaverin 1:1 koossa tehdystä patsaasta:



Kuivalla maallahan krokotiilia pääsee helposti juosen karkuun. Ehkä. Vedessä taas Steve Irwinin opein krokotiilia vastaan on helpoin suojautua sukeltamalla sen alle. Krokotiilin näkökenttä on on sangen pieni ruumiin yläpuolelle sijoittuvien silmien takia. Krokotiili ei pysty katsomaan alaspäin ja myöskin unohtaa nopeasti saaliin, jota ei näe. Krokotiilin leuat ovat todella vahvat, mutta ainoastaan puruliikkeessä. Krokotiilin kitaa aukaisevat lihakset ovat sen verran heikot, että suurenkin krokotiilin kitaa pystyy ihminen pitämään käsillään kiinni. Kuulemma. Eli ei muuta kun krokotiilejä etsimään. Suunnitelma on selvä; jos löydämme krokotiilin ja se hyökkää kuivalla maalla, juostaan karkuun. Jos taas krokotiili hyökkää vedessä, sukelletaan sen alle, salamannopeasti kiskaistaan uimahousuista naru irti ja sidotaan krokotiilin kita speedon narulla. Helppoa! Ehkä.

Krokotiilien metsästys oli helpointa aloittaa Alasdairin kodin lähimaastosta. Palm Coven rannoilla, kuten kaikilla muillakin Queenslandin uimarannoilla, oli varoituskyltit krokotiileistä. Rannalta ei kuitenkaan löytynyt kuin muutama uimari, eikä yhtään krokotiiliä.


Krokotiilien lisäksi toinen harmi rannoilla on meduusat, jotka voivat jopa aikuisen miehen tappaa. Tästä syystä kesäkaudella rannoilla uiminen on kokonaan kielletty. Rannoille on asennettu suojaverkot meduusojen varalla ja suojaverkkojen sisäpuolella uiminen on mahdollista. Homma toimii hyvin niin pitkälle, kun verkkojen sisäpuolelle ei vahingossa ajaudu krokotiilia. Näin oli edelliskesänä käynyt.

Daintree joen ylityspaikalla oli myös varoituskyltit krokotiileistä. Tässä joessa krokoja pitäisi olla paljon, ja joella järjestetään krokotiiliristeilyjä. Vielä aamupäivällä pohjoisen suuntaan ajaessa päämääränä oli löytää krokotiilejä omatoimisesti, joten risteily jäi väliin.




Oli omituista havaita, kuinka maailma yhden kapean joen eripuolilla voi olla niin erilainen. Eteläpuolella oli isoja banaani- ja sokeriruokoviljelmiä ja maaperä vaikutti jotenkin hieman kuivalta. Joen pohjoispuolella taas oli pelkkää sademetsää, viidakkoa ja rämeikköä. Yritimme tähyillä krokotiilien perään Cape Tribulationin rämeillä..



..ja jokien varsilla, mutta yhtään silmäparia veden pinnalla ei näkynyt. Etenkin tämän jälkimmäisen paikan pitäisi olla hyvä paikka krokotiilien bongaukseen, tässä joessa kun krokoja pitäisi uiskennella.



Lopulta tämä oli luontosafarimme parasta antia krokotiilien osalta.


Varmaksi en tiedä, mutta luulisin että krokotiilit olivat kuulleet pienen krokotiilipojan ja hänen isänsä saapumisesta ja yrittivät pysytellä visusti piilossa.



Keskellä viidakkoa, pienen huonokuntoisen tien varrelta löytyi muuten varsin mainio lounasravintola. Emme siis ilmeisesti olleet ensimmäiset turistit niillä kulmilla


Sademetsien tuhoamisesta kuulee toisinaan erilaisia kauhutarinoita siitä, kuinka montaa hehtaaria sademetsää päivittäin tuhotaan. Cape Tribulationin metsässä kävelyreitin varrella on pieni kyltti, jossa kerrottiin että sademetsän puut vaikuttavat suorasti tai epäsuorasti peräti 75 prosenttiin Australiasta pyydystettyyn kalasaaliiseen. Mangrove metsä tuottaa siis pienille kaloille ruokaa lähinnä maatuvien lehtien muodossa. Jos siis sademetsien sanotaan olevan maapallon keuhkot, niin kyllä sademetsillä muutenkin suuri merkitys näyttäisi olevan. Metsäpolun kyltissä lukikin "ei sademetsää - ei kalaa".

Koska krokotiilejä ei löytynyt, suuntasimme tutumpien ja turvallisimpien Australian villieläimien luo. Kenguruita löytyy joka puolelta Queenslandia, monesti kuulemma liiaksikin.


Kenguruiden kuvaus kaltaiselleni luontoasiantuntijalle osoittautui kuitenkin sangen haasteelliseksi. Parin sadan metrin päästä ilman jalustaa oli hankala ottaa hyviä kuvia kenguruista.

Jos taas kengurulaumaa yritti lähestyä niin..



Queenslandissa on lämmintä ympäri vuoden. Kesäkuun alku on liki vuoden kylmintä aikaa, mutta siitä huolimatta lämpöä oli joka päivä 25-28 astetta. Mukavaa siis. Kesällä lämpöä ja kosteutta on paljon enemmän. Tästä syystä erilaiset pikku mateliat ja hyönteiset viihtyvät Pohjois-Australiassa mainiosti. Tässä gekko juoksentelemassa Alasdairin talon ulkoseinässä



ja tässä taas torakka. Nämä torakat olivat siitä inhottavia, että ne olivat hirmuisen kokoisia ja osasivat kaiken lisäksi lentää. Perjantai-iltana uima-altaan vieressä istuskellessani pieni torakan poikanen laskeutui tuolini selkänojalle ja ennen kuin edes ehdin ihmetellä että mikäs siinä, se pirulainen ehti juosta kättäni pitkin niskaani josta sain sen viimein hätisteltyä pois.


Steve Irwinin saappaita ei siis kovasta yrityksestä huolimatta päästy sovittamaan - ja syyn täytyy siis olla se aiemmin mainittu krokotiilien pelkuruus. Pysyttelivät piilossa kun Vilho ja minä olisimme heihin halunneet tutustua. Meren elämään tutustuminen onnistui sen sijaan mainiosti, siitä lisää jahka saamme snorklailukuvat järjesteltyä. Tässä kuitenkin laivan kannelta havaittu suurehko merikilpikonna