sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Luontoilta Rotorualta

Koska Rotoruan kuumista lähteistä hyviä valokuvia ottaakseen tarvitsisi

1) osata valokuvata
2) omistaa ihan oikea kamera

..kuvasin Rotorualta erinäköistä videomateriaalia, kun kiehuvan mudan pulputusta en kuvaan saanut hyvin vangittua. Tässä siis itse kuvaamaani luontoiltaa Rotorualta. Alkuun näkymiä Wai-o-Tapun puistosta sekä sen ympäristöstä.





Sitten näkymiä Mitai heimon luota. Mielenkiintoista tuossa oli varsinkin tuo heimon lähde. Se kun näyttää kirkasvetiseltä, mutta korkeintaankin hieman vajaan metrin syvyiseltä. Oppaamme kuitenkin väitti ihan tosissaan että syvin kohta tuossa on 8-9 metriä, mutta lähde vain ei näytä syvältä koska vesi on niin puhdasta. Ikuisena skeptikkona kävin kierroksen jälkeen tivaamassa lähteen syvyydestä ja kyselyyni sain vastauksena että ”ehkä se ei olekaan kuin 4 metriä tai jotain”, mutta eipä se edes niin syvältä näyttänyt.

Varsinaisessa esityksessään heimon jäsenet esittelivät perinteikkäitä aseitaan ja soittimiaan. Useimmat rytmisoittimista oli itse asiassa suunniteltu aseen käytön harjoitteluun. Esimerkkinä videossa näkyvät valkoiset nahkapallot joka oli nahkaremmin päässä. Jokainen voi yrittää rakennella itselleen tuollaisen ja kokeilla kuinka helppoa tuolla tavalla on rummutella. Musiikki on myös Maoreille hyvin tärkeätä ja suurin osa esityksistä oli musiikkipainotteisia. Perinteenä myös on, että jokaisen vierailijan pitää laulaa heimopäällikölle laulu, joten mekin tuosta syystä jouduimme opettelemaan ja laulamaan Maori-kielisen laulun.



Ja vielä lopuksi näkymiä Rotoruan keskustan puistosta, samanlaisia kuumia lähteitä sielläkin joka paikassa, vähän vain värittömämpiä kuin Wai-o-Tapussa.




*****************


Tänä viikonloppuna on ollut täällä ollessamme ensimmäisen kerran todella huono sää. Tähän asti muutaman kerran on ollut sellaisia kunnon sadepäiviä, mutta tänä viikonloppuna satoi lähes taukoamatta perjantaista sunnuntaihin. Sateesta on se hyvä puoli, että silloin on aina lämpimämpää, mutta suomalaista miellyttää huomattavasti enemmän kylmä ja aurinkoinen talvisää, kuin vesisade. Työpaikallani muutamien työntekijöiden mielestä aurinkoiset talvipäivät on siitä kamalia kun silloin on niin jäätävän kylmä. Jäätävän kylmä tarkoittaa kymmentä astetta..

Muuta ihmeellistä tällä puolella palloa ei olekaan tapahtunut, paitsi että olemme jokin aika sitten havainneet että yksi retkiseurueemme jäsenistä on vähän raskaana. Pitääksemme aktiivista lukijakuntaamme vielä jännityksessä, emme toistaiseksi kerro kuka ja kuinka paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti