Tippiä tipin päälle, kiitos Sir

Balilla tuntui olevan elossa vielä varsin traditionaalisen tuntuinen elämä, massaturismin keskelläkin. Saari oli täynnä kauniita, perinteisiä, temppelimäisiä rakennuksia ja tienvarsilla oli laajat valikoimat erilaisia paikallisesti tuotettuja käsitöitä.



Paikallisten elämässä vahvalla sijalla tuntui olevan uskonto ja jumalat. Sen tarkemmin en heidän uskontoonsa tutustunut, mutta jumalille osoitetut lahjukset olivat katukuvassa silmiin pistäviä. Joka puolella oli pieniä, ilmeisesti lehdistä tehtyjä astioita, joihin oli laitettu kukkien terälehtiä, ruokaa ja jotain voimakkaita hajusteita. Jopa Denpasarin lentokentällä liikkeiden myyjät tuntuivat asettelevan noita pieniä kukka-ruoka-hajusteasetelmiaan oman liikkeensä edustalle. Kun ajaa Kutan turistikeskittymästä ulos, näkee kauniita, uskomattoman vihreitä riisipeltoja ja sademetsää.




Kun Dunedinin kohdalla kerroimme vierailustamme maailman jyrkimmällä kadulla, niin nyt olisi Guinnesin Ennätysten Kirjalle uutta tietoa. Maailman jyrkin ja kenties myös huonokuntoisin tie löytyykin Balilta. Saimme tuon tien kohdalla jännittää tosissaan, pääsemmeko kaikista kohdista eteenpäin, niin jyrkkä ja huonokuntoinen tuo tie oli. Jossain vaiheessa Markku kommentoi, ettei auto voi päästä tuosta kohtaa ylös, mutta niinpä vaan huipulle päästiin. Eipä siellä meidän lisäksi liioin muuta liikennettä sitten ollutkaan, paikallisia ihmisiä tienvarsilla työntouhussa. Ihmekös tieto ei ole vielä Guinnesin kirjaan kulkeutunut.

Bali oli siis kaunis ja kiehtova, mutta silti se herätti myös monia ristiriitaisia tuntemuksia. Tuntui, että paikalliset kuvittelivat kaikkien länsimaalaisten olevan todella rikkaita, joilta piti saada jokainen mahdollinen kolikko pois. Ihmiset tuntuvat toisaalta huijaavan, mutta myös pokkuroivan ja palvelevan suurempien tippien toivossa, ainakin siltä se itsestäni tuntui. Perushintoihin lisättiin kyllä aina palvelumaksut, jonka päälle ihmiset odottivat saavansa aina hyvät tipit. Tipin päälle tippiä. Meiltä tultiin myös useasti kerjäämään rahaa. Ilmeisesti koska matkustamme pienen lapsen kanssa, paikalliset kuvittelivat meidän olevan rikkaampia kuin tavanomaiset reppureissulaiset. Erityisesti tuntui siltä, että moni äiti yritti vedota minuun. Itselle tuli kyllä hyvin ristiriitainen olo, sillä tokihan sitä haluaisi hädässä olevia ihmisiä jotenkin auttaa, mutta sitten kun yritin jollekin äidille tarjota vauvanruokaa, ei sellainen apu sitten kuitenkaan kelvannut. Liekö osa siitä kurjuudesta ja köyhyydestä jota nämä (ammatti-?) kerjäläiset esittivät oli siis vain suurta showta?

Eräänlaista kerjäämistä on myös se, kun sinulle tullaan väkisin kaupittelemaan jotain rihkamaa. Vietimme yhtenä päivänä pienen hetken rannalla ja siinäkin ajassa meinasi mennä hermot, sillä kimpussamme oli monta rihkamakauppiasta. Asetelma oli mielestäni melko surkuhupaisa, sillä meidän lisäksi rannalla oli vaihtelevasti alle kymmenen henkilöä. Tämän lisäksi rannalla oli sama määrä kaupustelijoita, jotka sitkeästi tulivat aina uudestaan ja uudestaan kilkuttelemaan korujaan ja huivejaan nenän alle. ”Osta, osta, osta, halpa, halpa ja erittäin hieno” Yritys oli kovaa, vaikkei edes katsonut myyjää kohti. Jotkut myyjät saattoivat jäädä viereen istumaan pitkäksi aikaa. Lopulta olisi tehnyt mieli maksaa heidät vain pois.

Samaiselta rannalta käsin kävimme myös snorklailemassa. Kalat olivat samanlaisia kuin muuallakin, mutta tämä snorkalailu poikkesi olennaisesti aiemmin kokemistani. Hienojen kalojen ja korallin lisäksi, vedessä oli myös jotain muuta värikästä, järkyttävän paljon roskaa. Koko ajan hiuksissa tai jaloissa oli muovia jossain muodossa. Veti surulliseksi.







Denpasarista Kuala Lumpuriin lensimme AirAsialla, ja olipahan erinomainen halpalentoyhtiö! Harmittaa hieman, kun kuulimme, että Air Asia aloittaa maaliskuussa myös lennot Uuteen Seelantiin. Vinkkinä kuitenkin muille, että nyt Uuteen Seelantiin on mahdollista lentää melkoisen edullisesti Lontoon ja Kuala Lumpurin kautta.

Kuala Lumpur vaikutti varsin länsimaalaiselta. Omanlaisen leiman tuo kuitenkin islaminusko. Katukuvassa vilisee naisia, joilla on yllään viimeisen päälle merkkivaatteet ja huntu. Junissa on oma vaununsa vain naisille. Ja totta kai me turisteina menimme heti ensimmäisenä siihen, kun katsoimme, että ah ihanuus, tuolla on tilaa vaikka kuinka. Seuraavalla pysäkillä jonkinlainen vartija tulikin sitten kiukkuisena ajamaan Markun ulos. Toivottavasti hän ei tässä ajassa ehtinyt järkyttämään yhdenkään siveellisen naisen mieltä.

Kuala Lumpurissa minä vietin aikaa myös työhakemuksia laatiessa. Yhteen paikkaan pääsin jo haastatteluun. Melko veikeää osallistua työhaastatteluun, jossa itse istuu helteessä - fyysisesti - ja haastattelijat ovat keskellä kylmää Espoota. Ihan putkeen ei haastattelu mennyt tekniikan osalta. Nettiyhteydet pätki hotellissamme ja nettikahvilassa tietokoneemme kaatui juuri ennen haastattelun alkua. Onneksi tähän oli varauduttu, joten lopulta juoksin monsuunisateessa takaisin hotellille ja haastattelu tapahtui sitten puhelimitse. Itse haastatteluosuus meni mukavasti.

Kuala Lumpurissa emme yleistä kaupungin katselua lukuun ottamatta ehtineet tekemään mitään niin ihmeellistä. Kävimme vain katsomassa Batu luolia, joiden sisään on tehty hindutemppeli.




Ihan hieno paikka, mutta valitettavasti hindujen lisäksi luolan oli ottanut omakseen apinat. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme ehkä voineet jättää luolat väliin, sillä suljettu tila villieläimien kanssa ei tuntunut kovinkaan turvalliselta, varsinkin kun itse kantaa omaa pientä apinanpoikasta.

Erityisesti Balilla ihmiset meinasivat mennä hulluksi Vilhosta. Indonesiassa uskotaan, että mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä lähempänä hän on Jumalaa. Osittain tästä ja osittain Vilhon vaaleudesta johtuen, poika aiheutti etenkin Denpasarissa vieraillessamme pienoisen kaaoksen ihmisissä. Kun yksi ihminen huomasi Vilhon, halusi jokainen saada Vilhon huomion itselleen. Ihmiset huutelivat ja lässyttivät ja ei siinä mitään, mutta suurin osa ihmisistä haluaa myös kosketella häntä. Tekisi mieli sanoa, että älkää koskeko, mutta eihän niin voi tehdä. Monet paikalliset lapsiperheet tuovat omat pikkuisensa Vilhoa koskemaan ja siinä samassa vaihdetaan mukavasti bakteereita.



En siis suosittele tällaista reissua pöpökammoisille.

Minä ja Markku olemme pysyneet terveinä, mutta valitettavasti Vilho tuli muutama päivä sitten kovaan kuumeeseen. Mitään muita oireita ei ilmennyt, joten katsoimme parhaaksi viedä pojan paikalliseen sairaalaan, jossa otettiin kaikki mahdolliset kokeet.



Onneksi tulokset olivat negatiivisia ja kuumekin sitten laski. Lääkäri arvio, että kyseessä olisi varsin yleinen ja harmiton vauvarokko. Niin joo, tämä kaikki tapahtui Thaimaassa, jonne saavuimme muutama päivä sitten. Täällä olla lötköttelemme yhteensä pari viikkoa, jonka jälkeen alkaakin sitten varsinainen kotimatka.