Kissanpaskakahvia ja muita idän ihmeitä

Kun Aasian maita katsoo kartalta suomesta käsin, näyttää Kaakkois-Aasian maat olevan ihan Australian vieressä ja siis lähellä myös Uutta Seelantia. Kun Aasian maita katsoo kartalta Uudesta Seelannista käsin, näyttää Kaakkois-Aasian maat olevan pirun kaukana Australian toisella puolella. Bali, jonne saavuimme viikko sitten, on 7000km päässä Uudesta Seelannista. Balilta Suomeen taas on kymmenisen tuhatta kilometriä. Malesian pääkaupunki Kuala Lumpur, jonne lennämme lauantaina, on kokolailla puolimatkassa Suomen ja Uuden Seelannin välissä.

Olemme siis hyvää vauhtia paluumatkalla ja jo kaukana maan kääntöpuolelta Uudesta Seelannista. Kai sitä kuitenkin täältäkin voi kuvia näyttää niistä kiinnostuneille. Matka alkoi viikko sitten perjantaina. Tässä Vilho odottelee lentoamme Denpasariin Brisbanen kentällä


Denpasariin saavuimme perjantaina iltapäivällä. Taksin lentokentältä hotellille piti maksaa noin 50,000 rupiaa (neljä euroa?), mutta lentokentän taksikoju pyysi sataa tuhatta. Hetken periaatteesta kinasteltuani kysyin parilta vieressä maleksineelta taksikuskiksi pukeutuneelta tyypiltä jotka sanoivat matkan maksavan reilun 200,000 rupiaa. Lentokentän taksifirmalla oli vain autoja joissa ei ollut taksamittaria ja ne taksikuskeiksi naamioituneet kuskit olivat paikalla vain pelotellakseen turisteja vielä isommilla hintapyynnöillä, jotta kaikki asiakkaat palaisivat lentokentän riistotaksien palveltavaksi. Reilu peli. Lentojen jälkeen olimme kuitenkin niin väsyneitä, ettemme jaksaneet etsiä mittariautoa vaan maksoimme suosiolla sen satatuhatta rupiaa. Täkäläiselle ihmiselle se olisi hirmuinen summa rahaa, mutta eipä se ollut euroissa edes kymppiä.

Hotelli on ihan siisti ja hyvä, joskin jo parhaat vuotensa nähnyt. Ensimmäiset päivät sujuivat hotellin uima-altaalla sekä läheisessä Semenyakin kylässä


tässä riisipeltoja hotellimme vierestä



ja tässä olemme lyhyellä lounastauolla Semenyakin keskustassa. Tällaisissa kadunvarsipaikoissa syö yhdellä eurolla, hienommissa ravintoloissa ruokaan kuluu jopa viisi euroa.

Joka paikassa rakennukset ovat koristeellisia ja rakennusten vieressä sekä sisäänkäynneillä on tämän tyylisiä patsaita



Semenyakissa monet pääkadun rakennukset ovat tyyliltään hieman temppelien näköisiä. Rakennusten alakerrassa on kuitenkin moderneja, lähinnä turisteille suunnattuja liikkeitä.


Sunnuntaina kävimme viemässä vaatteita pesulaan ja pesulan omistaja yritti samalla kaupata meille kaverinsa autoa vuokralle. Olimme alustavasti sopineet jo vuokraavamme lähikaupan pitäjän auton pariksi päiväksi, mutta olin kiinnostunut myös pesulan pitäjän kaverin autosta. Siksi sainkin illalla kutsun paikalliseen kotiin neuvottelemaan hinnasta. Pesulanpitäjän kaveri ei kuitenkaan suostunut antamaan autoaan toisen ajettavaksi vaan olisi sisällyttänyt hintapyyntöönsä itsensä kuljettajaksi, joten auto päädyttiin lopulta vuokraamaan paikalliselta lähikauppiaalta. Kaksi vuotta vanha isohko Toyota maksoi noin 13 euroa per päivä!

Liikenne Indonesiassa on lyhyesti kuvattuna kaoottista. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, mutta maanteitä ajellessa vastaantulijoita vilisi toisinaan sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Suurin osa ihmisistä liikkuu pienillä skoottereilla. Nähtiinpä skootterin päällä muutamia kokonaisia perheitäkin! Vanhemmat sekä kaksi pientä lasta mahtuivat hyvin yhden skootterin päälle, eikä kaikki toki kypärää käytä. Länsimaisille sattuneissa kolareissa lähes poikkeuksetta kolarin syy on länsimaisen turistin. Tämä johtuu liikennekulttuurien eroista. Täällä sivutieltä pääväylälle pyrkivän ei turhaa tarvitse katsella onko sieltä joku tulossa, kunhan vaan kaahaa suoraan tielle. Liikenteessä jokaisen kuljettajan ikään kuin velvollisuus on tiedottaa olemassaolostaan soittamalla torvea. Torvella kuuluu tiedottaa aikeensa ohittaa tai kääntyä ja kuullessaan jonkun takanaan soittavan torvea, pitää itse varoa. Hyvin sekavaa, mutta kolmen päivän ajeluiden perusteella yllättävänkin hyvin toimivaa. Näimme vain yhden pienehkön kolarin ja itse kolautin auton sivupeilin puuhun maantiellä kun ajoin sen verran läheltä puuta. Vastaantulevat skootterit painostivat minua liiaksi vasemmalle ja päädyin lopulta niin paljon vasemmalle, että auton sivupeili otti jo kiinni tien viereen istutettuihin puihin. Liikenne tuntui tietyllä tapaa jopa turvallisemmalta kuin Uudessa Seelannissa; ihmiset eivät vaikuttaneet liikenteessä ollenkaan agressiivisiltä kuten Kiwit. Tilaa sai helposti aina kun sitä tarvitsi. Torvea soitettiin vain hymyillen ja ystävällisesti tiedottaen että "täältä ollaan tulossa". Kaupungeissa liikenteen nopeus oli 20-30 km/h, maanteilläkään liikenne ei juuri yli viittäkymppiä kulkenut.

Ensimmäisenä päivänä autoillessamme kävimme Ubudissa, jossa oli mm. paljon apinoita








Tässä yksi pieni apina paikallisen ravintolan pöydässä


ravintolassa Vilho tapasi pienen aasialaispojan, jonka kanssa tässä vaihdetaan tervehdykset



Seuraavana päivänä ajelimme saaren keskiosassa sijaitsevan tulivuoren päälle, mutta valitettavasti matalalla olleet pilvet vähän pilasivat reissumme näkymät. Pilvet olivat vuorten huippuja matalammalla, joten valokuvista ei tullut oikein mitään.

Matkalla poikkesimme paikallisessa luostarissa, jossa oli jonkinnäköinen tapahtuma menossa. Tässä amerikkalaisuutta arvostava hindu Harley Davidson paita päällä matkalla jumalanpalvelukseen


tässä taas parivaljakko, jota ei päästetty temppelin sisäpuolelle



Temppelialueella kaksi eri turistiryhmää halusi ottaa meistä valokuvan itsensä kanssa. Koska täkäläiset ihmiset vaikuttavat vastaavasti myös meidän silmiin eksoottisilta, olisi heitä mukava itsekin kuvailla. Milla tosin valitteli, ettei kehtaa kuvata muita ihmisiä yhtä avoimesti kuin vaikkapa japanilaiset. Monesti kuitenkin etäämältä saa otettua oivia tilannekuvia.Tässä yksi mainio otos parista paikallisesta pikkuihmisestä. Temppelin pihamaalla kerrottiin ilmeisesti joku mieltä kuohuttava salaisuus.



Luonto kutsuu harrasta hinduakin toisinaan. Jos silloin vessaan on liian pitkä jono, pitää...


Tässä vielä pari otosta sademetsäkävelyltämme. Löysimme ihan kunnon viidakkoa ja hienon vesiputouksen. Sademetsä on tieysti vaikeakulkuista ja metsässä on myös paljon erilaisia vaarallisia matelijoita, joten oli taas syytä laittaa kunnolliset jalkaa tukevat ja suojaavat vaelluskengät (sandaalit) jalkaan




Joka paikassa Balilla näkee naisia, jotka kantavat isoa kuormaa päänsä päällä. Ruokaostokset, likapyykit, vesi, ynnä muu kulkee mukavasti pään päällä. Naisen pään päällä. Yhdenkään miehen en ole nähnyt vielä toistaiseksi kantavan yhtään mitään muuta kuin omat rinkkamme hotellihuoneeseen. Kannoin itse kaikki matkatavaramme hotellin vastaanottoon asti, mutta hotellihenkilökunta vaati, etten itse saa kantaa tavaroita huoneeseen asti. Rinkkojemme kantamiseen tarvittiin kaksi miestä, jotka urakkansa päätettyä valittivat kuinka painavia laukkumme olivat. Joukko naisia Ubudissa sen sijaan rakennustyömaallakin kantoi rakennusmateriaaleja päänsä päällä silmämääräisesti arvaillen kymmeniä kiloja kerrallaan. Vieressä urakointia seuranneet miehet sen sijaan ottivat rennosti ja polttelivat tupakkaa. Maassa maan tavalla..




Joskus kauan sitten poloisen Balilaisen kissa oli syönyt omistajansa kahvinpavut. Tästä kauhistuneena kissan omistaja totesi, että se mikä menee sisään tulee myös ulos ja päätti odottaa. Kahvinpavut saatiinkin kissasta ulos parin päivän odottelun jälkeen ja pienen puhdistuksen jälkeen pavut näyttivät köyhän Balilaisen mielestä vielä ihan käyttökelpoisilta. Siispä hän jauhoi pavut, keitti sumpit ja hämmästyksekseen totesi kahvin olevan erittäin hyvää. Tällaista kissanpaskakahvia mekin aamupalapöydässämme olemme viikon hörppineet ja hyvää on ollut. Vatsahapot jollain tapaa vievät kahvista sen kitkeryyden pois, koska Balilainen kahvi ilman maitoakin maistuu hyvin pehmeältä. Kissanomistajat, pistäkää korvan taakse!