Lehmän laikkuja

Millan yöunet on hiljaa käyneet enemmän ja enemmän katkonaisiksi. Aiemmin hyväuninen kaverini ei ison mahansa kanssa tahdo löytää mukavaa asentoa ja sitten kun joskus nukahtamaan kykenee, heräilee jatkuvasti. Osittain tästä syystä olemme käyneet iltahämärässä vilvoittavilla kävelyillä, toiveena että kävelyn jälkeen uni tulisi paremmin. Tässä maisemia yölenkiltä St. Heliersistä

kuva on otettu melkeinpä samasta kohtaa, kuin vajaa 2 kuukautta sitten päiväaikaan ottamani kuva. Iltakävelyillämme olemme havainnoineet, että meidän kotinurkillamme lähes kaikki muut ihmiset menevät jo kymmenen aikaan nukkumaan. Kohimaraman rantakadulla oli viime viikolla yhdentoista aikaan näin monissa asunnoissa valot päällä:



Sen sijaan Mission Bayssa, jossa on paljon ravintoloita, kahviloita ja pari pubia, eloa tuntuu olevan vuorokauden ympäri.


Viime perjantaina kävelimme Mission Baysta vielä pari kilometriä eteenpäin, katsomaan maisemia rannassa olevalta pitkältä laiturilta. Perille saapumisemme kunniaksi laiturilla alkoi juuri rantaan saavuttuamme ilotulitus.


epäselväksi jäi, oliko ilotulitus meitä varten, vai opintonsa päättäneiden kunniaksi. Seuraava iso ilotulitus täällä onkin muuten parin viikon kuluttua. Aucklandin kaupunki yhdistetään virallisesti ympäristökaupunkeihinsa North Shoreen, Waitakereen, Manukau'n ja Papakuraan, ja tästä syystä kaupungin uudenvuoden ilotulitukset tulevat olemaan tavallistakin suuremmat. Koska Auckland on maailman kaikista kaupungeista ensimmäinen iso kaupunki, jossa uusi vuosi vaihtuu, voinee Aucklandin ilotulitusta jälleen katsella suomen uutislähetyksissä.

Viime viikolla ilotulitusta oli tullut katsomaan myös tämän näköinen pikku kaveri.


Aikaisemmin olemme olleen täysin siinä uskossa, että Uudessa Seelannissa ei torakoita juuri olisi, tai ei ainakaan jos Australiaan verrataan. Napierissa näimme viime kesänä hostellissa pari Gisbornen torakkaa, mutta muuten emme ole torakoihin törmänneet. Ainoastaan sellaisiin torakan sukuisiin pikkukavereihin. Nyt kuitenkin täällä kotimme lähellä, meren rannassa juoksenteli isokokoinen torakka. Myrkytysfirman mainos sanoo "there's never just one". Saa nähdä.

Kuten aiemmin mainittu, joulukoristeita on näkynyt kaupoissa jo monen kuukauden ajan ja nyt kun joulukuun puolelle on tultu, on jotkut ihmiset koristelleet talonsa myös kovin amerikkalaishenkisesti. Tässä meidän kotikadultamme eniten huomiota herättävä talo


Tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan pahimmasta päästä.

*************************

Jos kertoisin, että jompaa kumpaa meistä on haukuttu täällä lehmäksi, mitä luulette, kummasta on kyse?

Suomalaisia on Uudessa Seelannissa kaikkiaan muutamia satoja, jos kaikki working holiday viisumilla maassa oleilevatkin lasketaan, voi lukumäärä kai nousta jopa lähemmäs tuhatta. Itse emme kovinkaan monta suomea puhuvaa ihmistä ole nähneet, paikallisessa kunniakonsulaatissa muutamia ja ruokakaupassa kahteen otteeseen ja parin kuukauden takaisella lyhyellä Northlandin kierroksella vastaan käveli yksi suomalainen.

Pari kuukautta sitten ruokakaupassa tapaamamme Lipposten perhe on asunut tässä meidän kotinurkillamme ja osittain siitä syystä ovat tulleen jollain tapaa jo tutuiksi. Lipposten auto on huomenna maahan saapuvan siskoni poppoon käytössä seuraavien muutamien viikkojen ajan. Olemme vierailleen Lipposilla muutamia kertoja ja perheen kolme lasta ovat tulleet myös tutuiksi. Erityisen maininnan saa nelivuotias Linnea, joka tykkää esiintyä, ja olla äänessä. On hauskan kuuloista, kun Linnea puhuu sekaisin suomea tarhassa oppimaansa englantia. On myös hauska havaita, kuinka välittömästi ja häpeilemättä nelivuotias osaa suhtautua ihmisiin. Itselläni on jo ties kuinka pitkään puuttunut ihosta pigmenttiä sieltä täältä käsistä ja jaloista. Pieni harmiton vaiva, jota nykylääketiede ei osaa parantaa. Viime viikolla kun autoin Lipposilla pakkaamaan muuttokuormaa, Linnea tuli mukaan "auttamaan". Kun perheen vanhempien isoa parisänkyä yritettiin mahduttaa autoon, Linnea tarkkaili minua metrin päästä, tökki polvessani olevaa pientä laikkua ja totesi "sää näytät ihan lehmältä kun sulla on lehmän laikkuja".

Tässä lehmä Kohimaraman rannalla toipumassa nelivuotiaan tytön aiheuttamasta loukkauksesta


ja tässä lehmän laikkuja lähikuvassa


Nelivuotias, joka on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, joka tarkkailee aktiivisesti kaikkea ympärillä tapahtuvaa ja joka ei ujostele tippaakaan, on hauskaa seurattavaa. Olihan tuo toki kovin kovin loukkaavaa, mutta ehkä pääsen tästä vielä joskus yli. Tai jos en pääse, niin on kuitenkin onni, että on oma psykologi matkassa.