maanantai 7. joulukuuta 2009

Maamyyrä myy maansa

Uusi Seelanti on jotakuinkin täsmälleen maapallon toisella puolella manner Espanjaan nähden. Tästä syystä ilmaston on luonnollisesti melkolailla vastaava kuin Espanjassa, kesäisin hieman Espanjaa viileämpi mutta talvisin hieman lämpimämpi. Uuden Seelannin lämpimin alue on itärannikolla, Aucklandista koilliseen päin. Täällä tuulee käytännössä aina Australian suunnalta ja itärannikko on hieman suojaisampi Tasmanian meren suunnalta puhaltavalta tuulelta. Aucklandin paikallinen lehti oli Peterin kertoman mukaan muutamia vuosia sitte julkaissut tilaston, joka selvitti, että Aucklandissa sää on 70% todennäköisyydellä samanlainen kuin edellisenä päivänä. Eli jos tänään on aurinkoista, on 70% todennäköisyydellä myös huomenna aurinkoista. Lehtijutun todellisena tarkoituksena oli arvostella paikallisten ilmatieteilijöiden toimintaa, sillä lehtijuttu myös kertoi, että paikallisen ilmatieteenlaitoksen, MetServicen ennustukset pitävät paikkaansa 70% todennäköisyydellä. Eli jos tänään katson ulos ja totean että sää on aurinkoinen, voin itse tehdä yhtä varman sääennusteen seuraavasta päivästä mitä MetService antaa.

S
e, että sää on todennäköisesti samanlainen kuin edellisenä päivänä tuntuu pitävän paikkansa. Tässä otos Weather Forecast Onlinen ennusteesta seuraavalle kahdeksalle päivälle:

Melkolailla tasaisesti näyttää Australian suunnalta tuulevan, olevan reilu 20 astetta lämmintä ja aurinkoista tai puolipilvistä. Tämä ennuste näyttää kivalta, mutta kyseisen webbipalvelun meteorologit ovat toisinaan hieman yltiöpositiivisia, sää ei ehkä todellisuudessa tule olemaan ihan yhtä hyvä ja lämmin kuin tuo ennuste antaa ymmärtää.

Toisinaan kuitenkin tulee se päivä, joka tuo mukanaan poikkeuksen joka rikkoo säännön. Viime perjantaina oli sateinen päivä, aivan kuten viime torstainakin, mutta perjantai-iltana sellainen tasainen vesisade kuitenkin loppui. Sateen loppuminen ei kuitenkaan tarkoittanut taivaan selkenemistä, vaan myrskyä. Vettä tuli lyhyessä ajassa aivan mieletön määrä. Yritin epätoivoisesti ottaa vesisateesta kuvia iltahämärässä, siinä kuitenkaan hyvin onnistumatta. Ulkoa kuvattu videokin oli sen verran epäselvä, että sekin jää tällä kertaa näkemättä, mutta tässä lyhyt pätkä television katselua perjantai-illalta. Ei meinaa melko kovalla oleva TV:n ääni erottua kun sade ropisee kattoon.



Ropinan voimakkuuteen kuitenkin isona syynä on vähäinen eristys ja se, että asunnossamme on pieniä kattoikkunoita joista sateen ropina kuuluu todella voimakkaasti. Lauantaiaamuna sateen jälkeen saattoi todeta kuinka paljon suunnilleen oli illan aikana satanut. Asuntomme portaille jäänyt lähes tyhjä sanko oli lauantaiaamuna täyttynyt vedellä kokonaan.

Lauantaina sateen jälkiä takapihallamme ihmetteli myös naapurin mummon kissa. Kissa istuu päivisin asuntomme takana vahtimassa sekä mummon- että meidän liikkeitä. Mummosta on mainittava se, että kukkien kastelussaan hän on hyvin säntillinen. Huolimatta perjantai-illan rankkasateesta, mummo kasteli pihamaan kaikki kukat lauantaina aamupäivällä. On se outo.



Lauantaina päivällä kävimme Aucklandin keskustassa, matkalla liikennevaloissa havainnoimme, että joulukuusien myynti on täällä täydessä käynnissä. Tai oikeastaan nuo puut ovat kyllä lähempää sukua männylle kuin kuuselle, mutta jouluhavupuita kuitenkin.


Myös keskustan Westfieldissä oli joulumyynti täydessä käynnissä ja halvan Aasialaisen kopion näköisiä joulupukkeja tonttuineen liikkeellä. En jäänyt kinastelemaan epäaitoudesta.


*********************
Elämä on täynnä vastoinkäymisiä toisinaan. Pettymykset opettaa eivätkä onnistumiset kai tuntuisi miltään, ellei elämässään olisi kokenut myös vastoinkäymisiä. Se, miten ihminen suhtautuu omiin epäonnistumisiinsa on kovin yksilöstä kiinni. Toiset kääntävät epäonnistumiset tarmoksi ja voimaksi tulevia yrityksiä varten, toisille käy niin kuin myyrälle Heli Laaksosen mainiossa runossa "Maamyyr myys maas". Maa menee heti myyntiin.

Niin kuin joitakin kuukausia sitten ohimennen mainitsin, keskitalvella viikonloppureissultamme kotiin palatessamme kävimme hakemassa pikaruokaa illalliseksi. Ruoat tilattuamme odottelimme turkkilaisessa kebab puljussa ruokien valmistumista, mutta kun "Ahmed" ruokamme meille pussissa kantoi, oli toisen tiimin jäsenen pettymys silmin havaittavissa. Ei ollutkaan kebab ranskalaisilla vaan rullakebab. Ranskalaiset puuttui. Pettymys! Autossa sitä asiaa hieman päiviteltiin ja kotiin tultaessa taisi päästä pieni itkukin. Asiaan hyvänä selityksenä taitaa kuitenkin olla toisen tiimiin jäsenen siunattu tila.

Sunnuntaina kävelimme iltapäivällä Mission Bayn rantakadulle, jossa pysähdyimme meksikolaiseen ravintolaan syömään. Ruokalistaa luettiin tarkasti ja annoksen valintaan käytettiin aikaa. Maissilastut tuli naposteltua, kun listaa pyöriteltiin käsissä pitkään. Päätöksen kanssa oli oltava tarkkana! Toinen meistä suhtautui annoksensa valintaan vähän hövelimmin, osoitti sormellaan satunnaisesti valitsemaansa hintahaitarin yläpäähän sijoittuvaa annosta ja oli luottavainen siihen, että ruoka olisi hyvää.

Ruokia odotellessa nautittiin ruokajomia ja katseltiin rannalla käyskenteleviä ihmisiä. Kun annokset viimein saapui, minun annokseni vain heitettiin eteeni, kun Millan annoksen kohdalla taas tarkkaan kerrottiin, kuinka ruoka tulisi syödä. Milla vaikutti epäileväiseltä, oliko tarjoilia epähuomiossa sekoittanut ruokamme? Molempia annoksia tutkittiin ja maisteltiin, eikä ihan varmaan lopputulokseen päästy. Siksipä kumpikin söi eteensä tuodun annoksen, vaikka Milla koko ruokailun ajan näyttikin epäileväiseltä. Ruoka oli kuulemma ihan OK, minun mielestäni oikein hyvää. Tunnin mittaisen ruokailun päätteeksi maksoimme laskun ja poistuimme. Ravintolan edustalla, ruokalistaa vielä tarkemmin tutkiessa karu totuus kuitenkin paljastui: minä olin syönyt Millan tilaaman ruoan ja Milla minun satunnaisen tilaukseni. Pettymys oli karvas ja selvästi havaittavissa, vaikkakaan tällä kertaa ei itketty, eikä ehkä ihan oikeasti oltu yhtä pettyneitä kuin kebabia syödessä. Pettyneitä kuitenkin.

Tässä maamyyrä, joka hetki kuvan ottamisen jälkeen myi maansa:


Kuinka tästä pettymyksestä yli päästään? - se selvinnee maamyyrän seuraavista blogimerkinnöistä. Loppuun voin kuitenkin vielä mainita, että tarinamme maamyyrä ei ole vastaavia vastoinkäymisiä raskautensa aikana kokenut kuin kahdesti. Ei ruoan, eikä minkään muunkaan suhteen. Muutoin elämä on ollut etupäässä aurinkoista.

"Kun herkuttelee, on olennaista että herkku on oikeanlainen ja itse valittu"
-Tiukan identiteettiverhon suojaan piiloutuva Aucklandissa majaileva herkkufilosofi, 2009

2 kommenttia:

  1. Ihan niin totta tuo viimeinen lausahdus!

    Viime viikolla ulkomailla ollessamme mun teki mieli ihan hirveästi jotain juustokakkua. Ja sitten kierretiin ravintoloiden ja kahviloiden ruokalistoja ikkunoista: "Hmm, ei tuo...hmm ei tuokaan." Ja sitten poikettiin yhteen, kun alkoi jo matkatoverilta tulla kommenttia, etteikö mikään kelpaa. Ja sitten siinä valitussa kahvilassa se juustokakku ei ollut hyvää, kun se oli väkisin valittu paikka. Meni juustokakku-himon tyydyttämisyritys ihan hukkaan. No, elin sitten sillä ajatuksella, että pari päivää aiemmin olin saanut jälkiruoaksi täydellisen taivaallista valkosuklaa-vadelma-juustokakkua. Makustelen sitä ihanan samettista makua vielä pitkään muistoissani!

    Muuten vielä: Tsemppiä M&M tulevaan koitokseen, enää himpun verran yli 30 päivää!!!

    VastaaPoista
  2. Nii-in. Ei se herkuttelu meillä naisilla ole aina niin yksselitteistä. Usein sitä on jopa itse vaikea selittää, varsinkin miehille. :D

    VastaaPoista