"Siellä se meidän Tenho on, vielä pitää muutamia kuukausia vaan odotella että kasvaa vähän"
Mitä sitten tehdään, jos se lapsi ulos tultuaan ei näytäkkään sunnitellun nimiseltä? Meilläkin ennen syntymää oli muutamia nimiä raapulteltu paperin kulmalle, mutta kävi niin, että syntymän jälkeen alustavasti suunniteltu nimi ei sitten oikein sopinutkaan tulokkaalle. Tämä oli onneksi meidän molempien yhteinen mielipide. Luulenpa, että näin käy helposti, koska mahan kasvaessa vanhemmille väistämättä tulee jonkinlainen mielikuva mahassa olevasta lapsesta, mutta on tietysti selvää, että mielikuva ei välttämättä vastaa todellisuutta.
Ranskassa tilanne ratkaistaan yleisesti niin, että nimiä annetaan riittävän monta. Ranskassa lapsen nimi pitää rekisteröidä melkeinpä heti syntymisen jälkeen ja siksi on turvallisinta antaa lapselle vähintäänkin kolme nimeä. Niistä voi sitten myöhemmin valita käyttöön sen, mikä tuntuu sopivimmalta. Näin siis ranskalaisen Remyn mukaan.
Tässä pullaposkiseksi paisunut poikavauva, näyttääkö eniten Tenholta, vaiko ehkä Jormalta, Aimolta tai Uolevilta?
Nimen valitseminen on tärkeä prosessi suomalaisille, sitä ehdin jo aiemminkin täällä pohtimaan. Monista muista kulttuureista tuleville ihmisille nimi taas on vaan sellainen kutsumanimi, jota voi sitten tarvittaessa vaihtaa, vaikkapa ympäröivän kulttuurin mukaan. Koska me olemme suomesta ja me pidämme todennäköisenä, että meidän jälkeläisemme tulee pitämään omaa nimeä tärkeänä osana identiteettiään, hänelle piti nimeä pohtia hetken aikaa. Sen hetken ajan, kuten myös jo ennen syntymää, vauvaa oli helppo kutsua Millan siskon keksimällä Tenho-nimellä. Tenho on sinänsä hieno nimi, joten ihan täysin mahdottomana en olisi pitänyt sitäkään, että tulokas olisi ristitty työnimensä mukaan. Olisi se ainakin kuullostanut meidän kuvitteelliseen "romanitaustaamme" sopivalta. Jos etunimeksi olisi tullut Tenho, olisi toiseksi nimeksi annettu Edmund. Nimi olisi tullut tietysti maailman tunnetuimmalta vuorikiipeilijältä, Uusiseelantilantilaiselta Sir Edmund Hillaryltä.
Tenho Edmund Parvikko?
Eeeiii kuitenkaan. Pitkällisen pohdinnan jälkeen nippu papereita Wellingtoniin paikalliselle viranomaistaholle lähti viime viikolla. Kun tänään luottokortiltani oli kyseisen tahon toimesta parikymppiä veloitettu, on virallisestikin pojan nimeksi rekisteröity nyt
Vilho Henrik Parvikko
Tässä pieni Vilho-poika maistelee uutta nimeään pienen vaunukoppansa pohjalla
Vilhon sporttisiin ja trendikkäisiin rattaisiin on ensikuukausiksi hankittu pieni vaunukoppa. Valmistajan mukaan vaunukoppa pitäisi riittää kolmen kuukauden ikään asti, mutta tästä kuvasta voi jo jotain käsitystä saada siitä, mahtaako valmistajan lupaukset pitää. Jalat on melkein pohjassa ja vähän koukussa, mutta silti pää ei ole kaukana yläreunasta
tässä taas ollaan rannalla pötköttelemässä, kun kerrankin sattui pilvinen päivä ja uskallettiin rannalle eikä ihon palamista tarvinnut pelätä.
rannalla oli kivaa kurkistella hassusti virnistelevän isäukon partaa
ja välillä sylikahlailla ja päästä myös kastamaan omat varpaankärkensäkin ensi kertaa meriveteen
Tuo pullaposkikuva oli kyllä tosi lutunen, hyvä Vilho!
VastaaPoista