Identiteettikriisikö

Marrku, Markuu, Markhu, Marku, Mark, Markkoo, Marco, Makku...

Siinä lista yrityksistä kirjoittaa etunimeäni oikein. Ainakin edellä mainittuja kirjoitusasuja olen nähnyt, mutta vajaan vuoden aikana kukaan ihmisistä ei ilman erillistä opastusta ole osannut kirjoittaa etunimeäni oikein. Sukunimestä ei edes tarvitse puhua. Kaksi peräkkäistä koota tuntuu englantia puhuvalle ilmeisesti oudolta, kaikkia muita kirjaimia kun on yritetty laittaa peräkkäin. Ainoa, joka on kirjoittanut etunimeeni kaksi koota, on töistäni jokin aika sitten Australiaan muuttanut Sarvendra. Sri Lankan pojalta jäi kuitenkin R puuttumaan.

Täällä muuttoliike tuntuu olevan jotenkin ihan toisenlaista kuin suomessa. Ihmisiä tulee ja menee, kaikki tuntuu olevan tulossa jostain tai menossa johonkin. Työpaikaltani on aloittamisen jälkeen lähtenyt kaksi työntekijää, toinen Englantiin, toinen Australiaan. Tilalle on tullut seitsemän uutta, yksi intialainen, yksi uusiseelantilainen, yksi skotlantilainen, yksi walesilainen, yksi unkarilainen, yksi etelä-afrikkalainen ja yksi Filippiineiltä. Näistä ainoastaan intialainen asui aiemmin Uudessa Seelannissa, muut ovat tulleet Australiasta, Euroopasta tai Aasiasta. En tunne ketään, joka olisi muuttanut viime aikoina kaupungista toiseen Uudessa Seelannissa, mutta tunnen moooonta ihmistä jotka ovat muuttaneet Uuteen Seelantiin tai pois täältä. Työpaikkani työntekijöistä taitaa yhteensä kolme olla alun perin uusiseelantilaisia, heistäkin toimitusjohtaja Brian asuu Marylandissa, Yhdysvalloissa.

Suomessa kun muistelen viimeisiä työpaikkojani, mieleen tulee pari ihmistä jotka eivät taustaltaan ole suomalaisia. Yksi syy on tietysti kieli. Englantia äidinkielenään puhuvan on helppo muuttaa minne tahansa englantia puhuvaan maahan. Suomalaiselle kynnys on väistämättä hieman korkeampi. Moni ihminen on myös pakenemassa kotimaansa huonoja elinoloja, tai vaan etsimässä parempaa elämää. Toiset on vain seikkailemassa. Itse kuulumme varmaan eniten tähän viimeisimpänä mainittuun ryhmään.

Tuntuu siltä, että lähes poikkeuksetta tänne vieraasta kulttuureista muuttavat ihmiset ottavat Uudessa Seelannissa itselleen täkäläisen nimen käyttöön. Sen toisaalta ymmärtää hyvin esim. Kiinalaisten tapauksessa. Kiinankielistä nimeä on kuulemma hankala kirjoittaa länsimaisella merkistöllä ja nimet ovat myös hankalia muistettavaksi.
Kun toukokuussa hankin auton, autokauppias oli nimeltään Jason. Vinosilmäinen kiinalainen joka puhui Englantia ehkä yhtä hyvin kuin viidesluokkalainen suomalainen, joka on pari vuotta ala-asteen englannin opetusta saanut. Pankissa aina ystävällisesti palveleva yhteyshenkilöni on Darren, joka nimestään huolimatta on Etelä-Koreasta. Yksi kollegoistani on Linda, 14 vuotta Uudessa Seelannissa asunut kiinalainen. Uusi unkarilainen työntekijä haluaa, että häntä kutsutaan nimellä Steven, filippiiniläisen uuden työntekijän täkäläinen nimi on Alex. Christchurchissa kanssamme samassa asunnossa majoittunut Saudi Arabialainen oli nimeltää Louis.
Niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat paenneet kotimaansa hankalia oloja ja yrittävät täällä aloittaa uutta elämää, on jotenkin helpommin ymmärrettävää, että haluaa uuteen maahan muuttaessaan myös aloittaa uuden elämänsä uudella identiteetillä. Kiinalaisilla on kuitenkin Englantilaisen etunimen perässä aina Kiinalainen sukunimi. Selitys siitä, että etunimen kirjoitusasu olisi hankala kirjoittaa länsimaisella merkistöllä, ei sinänsä kuulosta täysin järkevältä, koska sukunimen jokainen kirjoittaa sujuvasti länsimaisilla merkeillä. Ainoa, joka minun laillani on halunnut käyttää oikeaa nimeään, oli Australiaan muuttanut Sarvendra sekä ranskalainen Remy.

Itselleni tuntuisi jotenkin täysin vieraalta ajatukselta vaihtaa nimeäni ympäröivän maailman ansiosta. En tiedä onko kaikille suomalaisille, mutta minulle ainakin nimeni on yksi osa identiteettiäni, josta en kovin helposti voi luopua. Tai ainakaan en halua luopua. Minä olen perkele Markku Olavi Parvikko enkä mikään Mark. Ni!

Mennyt viikonloppu sujui sangen rauhallisissa merkeissä. Lauantaina kävimme Newmarketissa elokuvissa ja syömässä, sunnuntaina taas samaisen kaupunginosan uimahallissa. Päivälämpötilat ovat nyt asettuneet johonkin 20 asteen paikkeille, vaikkakin monena päivänä viime viikkoinakin on tuullut kylmästi etelästä. Lämpiminä päivinä, reilun kahdenkymmenen asteen lämpötilassa on jotenkin outoa törmätä tällaiseen



Joulun odotus on alkanut täällä jo lokakuussa. Raivostuttavaa.

Perjantaina työpäivän jälkeen pubissa istuskellessa Jamien puoliso heilahti baariin sisään ja toi tullessaan ison rasian pikkuleipiä. Rasian kyljessä sanottiin pikkuleipien olevan kuin suoraa joulupukin kotipaikasta pohjoisnavalta. Hetken rasiaa katseltuani aloitin tivaamaan, kenen mielestä joulupukki on Suomesta ja kenen mielestä pohjoisnavalta. Suomi hävisi. Amerikkalaisten ja uusiseelantilaisten mielestä joulupukki on siis pohjoisnavalta. Sen vahvisti myös amerikkalaissyntyinen lähinaapurissamme asuva Cindy-rouva. Idiootit! Nyt joulua odotellessani olenkin ottanut tehtäväkseni kertoa kaikille mistä joulupukki on oikeasti kotoisin.

Niin, se elokuva minkä kävimme lauantaina Rialtossa katsomassa, oli muuten Suomalainen Musta jää. Vasta liput maksettuani muistin, että olemme nähneet tuon aiemminkin, mutta oli kuitenkin ihan hauskaa katsella suomalainen elokuva tekstityksillä. Kääntäjä oli jättänyt osan kiroiluista kääntämättä, en tiedä miksi. Elokuva ei valitettavasti ollut muuttunut yhtään paremmaksi ensimmäisen katselukerran jälkeen. Rialton hyvänä puolena oli mukavat penkit, joissa jokaisessa oli oma pieni pöytä ja viinipulloteline. Lipunmyynnistä sai tilattua evääksi erilaista pikkunaposteltavaa ja lasin viiniä.