"Sain uuden työpaikan"
johon hetken hiljaisuuden jälkeen molempien edelleen pysyessä haudan vakavana, toinen vastaa kysymyksellä
"Etkö riemuitse?"
Wellingtonissa pari viikkoa asustellessamme aloitin työnhaun, koska kaupunki vaikutti oikein viihtyisältä ja koska matkamme tarkoituksena ei ole vain lomailla vaan myös etsiä työpaikka ja asettua tänne etukäteen tuntemattomaksi ajaksi asumaan. Wellingtonissa tietotekniikka-alan paikkoja on tarjolla melko paljon, mutta tullessamme kaupunkiin oli kesälomakausi vielä käynnissä eikä paikkoja ilmoiteltu mitenkään erityisen paljon. Aucklandista lähtiessämme oli käynyt niin, että olin jotenkin ajatuksissani unohtanut ottaa siistimpiä vaatteita mukaani, joten uusia vaatteita oli pakko ostaa työhaastatteluja varten Wellingtonista. Täällä pukeutuminen on hyvin tärkeää ja vaikka hakisi automekaanikon paikkaa, on työhaastatteluun paras mennä edustavan näköisenä siisteissä vaatteissa. Sunnuntai-iltapäivänä kiertelimme katselemassa jotain vielä avoinna olleita liikkeitä ja katselimme minulle vatteita. Eräästä liikkeestä jotain 'vähän sinnepäin' vaatteita löytyikin; ihan siistit Australialaisfirman kiinassa valmistetut suorat housut ja kauluspaita. Eurooppalaiset luottokortit eivät kuitenkaan tuona päivänä toimineet ollenkaan, joten vaatteet jäi ostamatta. Seuraavana aamuna tein muutamia puhelinsoittoja ja sovin tapaavani erään rekrytointifirman edustajan iltapäivällä ja siksipä vaatteiden löytymiselle tuli kiire. Juoksentelin kaupungilla ja katselin muita vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyin hakemaan ne 'vähän sinne päin' vaatteet, joista piti maksaa 230 dollaria (vajaa sata euroa) joka paikalliseen hintatasoon nähden kuullosti melko paljolta. Asumuksellemme palattuani totesin että mukanani olevat kengät ei sovi ollenkaan yhteen vaatteitteni kanssa ja siksi kengät pitäisi vielä löytää. Kun sovittuun tapaamiseen oli enää pari tuntia, kaahailin autolla etsimässä navigaattorin avulla ostoskeskusta josta saisin halvat kengät. Aikaa kului ja lopulta päädyin autolla pahinpaan ruuhkaan Wellingtonin keskustaan. Kun aikaa haastatteluun oli enää reilu 1/2 tuntia, löysin aika huvittavan oloisen kiinalaiset halpiskengät, mutta ne saivat kelvata koska jalkaani mahtuvia kenkiä voi olla vähintäänkin melko haastavaa löytää. Jotenkin kovin Kaurismäkeläinen olo oli pienessä vuokrahuoneessa paitaa silitellessä kun tämän jälkeen jouduin lähes juoksemaan keskustaan sopimaani tapaamiseen. 'Taas on köyhää kommunistia kusetettu' - jouduin toteamaan paidan silittelyn yhteydessä. Ostamani paita vaikutti ihan siistiltä, mutta ei mitenkään erityisen hyvälaatuiselta; kun jostain kohtaa paidan sai silitettyä, toisaalle oli ehtinyt jo tulla melkoisesti ryppyjä.
Pariin työhön kävin ihan oikeassa haastattelussa viime viikolla, mutta vielä ei työpaikkaa löytynyt. Tässä yhteydessä tuo Kaurismäen elokuvan dialogi kääntyi suussamme muotoon
-Et tainnut saada työpaikkaa?
-En saanut, en.
-Niin oletinkin.
-En saanut, en.
-Niin oletinkin.
No, avoimia työpaikkoja pitäisi kuitenkin alkaa nyt lomien loputtua ilmaantumaan, joten eiköhän täältä vielä töitä löydy. Wellingtonin asumuksemme oli ulkoa tämän näköisessä hienossa puutalossa.
Talosta hieman omaperäisen ja oudon tekee se, että aiemmin tässä 1900-luvun alussa rakennetussa talossa on ollut vain yläkerta, alakerran paikalla on ollut vain maata. Talon omistava rouva on tehnyt pikku rakennusprojektiansa jo pitkään, kaivauttanut talon alustasta maat pois ja rakentanut itse koko alakerran. Talo tosiaan oli sisältä varsin hieno, mutta silti rouva itse ei talossaan asu, vaan vuokraa talon huoneita kuten myös vuokraa toista Wellingtonista omistamaansa taloa ja asui itse tällaisessa hienossa pakettiautossa
Kuten jo aiemmin mainittu, Wellington oli oikein mukava kaupunki ja siellä oli hauskaa viettää pari viikkoa. Se, että on liikkeellä täysin vailla tarkkoja suunnitelmia on ollut myös oikein mukavaa. Teimme talon omistajan kanssa sopimuksen että voimme vuokrata huonetta siihen asti kun huoneeseen löytyy pysyvä vuokralainen. Kahden viikon kuluttua pysyvä asukas löytyi ja saimme muutamia päiviä aikaa siirtää leirimme toisaalle. Suunnitelmissa oli lähteä viikonlopuksi eteläsaarelle, mutta torstai-iltana hetken pohdinnan jälkeen päätimme että lähdemme heti. Varasimme laivaliput, kävimme ostamassa matkaeväitä ja pakkasimme tavarat autoon. Auto oli jo lähes pakattu kun yritin tunkea kylmälaukkua auton perään. Kello oli yli puolen yön joten ulkona oli pilkkopimeää mutta katuvalossa näin kuinka rinkkani hihna heilui kummasti. Tarrasin heiluvaan hihnaan kiinni jolloin totesin että se olikin talon kissan häntä. Kissa, joka oli saanut Millalta pari kertaa herkkupaloja oli ahtautunut rinkkojemme taakse auton perään ja pelkkä hännänpää näkyi. Ilmeisesti ei ollut tyytyväinen elämäänsä Essex roadilla ja halusi mukaamme koska näki elämän herkkuja antavan kaverin kanssa houkuttelevampana. Kissa tarrasi kynsillään rinkkaan kiinni mutta kun hetken kiskoin hännästä niin sain sähisevät kissan ulos auton perästä. Ihan hyvä juttu että salamatkustaja huomattiin jo ennen lähtöä, eteläsaarelta sitä olisi ollut hankala takaisin Wellingtoniin toimittaa. Aamuyön pari ensimmäistä tuntia vietimme laivasatamassa jonossa, laiva lähti 02:25 ja matka eteläsaarelle kesti kolme tuntia. Laivassa nukuttiin hetki, jonka jälkeen ajettiin autolla pois satamasta ja nukuttiin siihen asti kun puhelimeni soi aamulla 8:30. Tämän jälkeen ei enää nukuttanut, joten matkasimme tauotta Christchurchiin asti. Matkalla olisi ollut paljon nähtävää, mutta koska sää oli sateinen, ei taukoja pidetty. Christchurchissa ajelimme hetken ympäriinsä, jonka jälkeen soitimme trademe:n kautta löytämämme firman edustajalle Jo:lle ja lähdimme kyselemään asuntoa. Halvimman huoneen olisi saanut 8 eurolla, mutta päädyimme tekemään ensimmäisen oikean vuokrasopimuksen huoneesta joka Jo'n mukaan oli paljon kalliimpi. Tämä kalliimpi huone on alle puoli vuotta vanhasta talosta, huone on käytännössä vähän kuin hotellihuone eli ihan oma kylpyhuonekin löytyy. Hintaa tälle kalliimmalle huoneelle tulee kokonaiset 13 euroa/yö mutta huoneesta oli pakko kirjoittaa ihan oikea vuokrasopimus ja minimiaika vuokraamiselle oli kolme viikkoa. Tässä uusi tilapäinen kotikatumme
Tässä taas meren rannalla sijaitseva mukavan näköinen Sumnerin asuinalue, jossa tänään kävimme syömässä ja rannalla istuskelemassa.
Christchurch on eteläsaaren suurin kaupunki ja joidenkin lähteiden mukaan enemmän englantilainen kuin yksikään kaupunki Englannissa (??). Kaupungissa on asukkaita n. 350000, mutta silti keskusta-aluella ollesaankaan ei voi olla ihan varma onko kyseessä pieni kylä vai kaupunki. Korkeita rakennuksia on vain muutamia, ihmiset asuvat hiljaisissa ja laajalle alueelle levittyneillä omakotitaloalueilla. Keskustaa ja keskuspuistoa halkoo kapea joki, jossa pääsee melomaan kanootilla tai varakkaammille on tarjolla myös vene omalla kuljettajalla.
Toistaiseksi olemme siis majoittumassa eteläsaarella ja nyt on ihan vakituinen oma postiosoitekin olemassa, kun asumukseemme piti kirjoittaa ihan oikea vuokrasopimus. Vuokra-ajaksi sovittiin siis lyhin aika jota yritys suostui tarjoamaan, eli kolme viikkoa. Siitä huolimatta vuokrasopimus oli seitsemän sivun pituinen ja vuokratakuutkin piti maksaa käteisellä. Kaupunki vaikuttaa oikein mukavalta ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa töiden metsästys. Ehkäpä täällä jokin kovin Kaurismäkeläisistä keskusteluistamme päättyy jollain muulla tapaa kuin aiemmin mainittu 'niin oletinkin'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti