Marsu tuli taloon

Täksi päiväksi olimme suunnitelleet vierailun Rangitotolle, koska perjantai-iltana sääennuste lauantaille näytti ihan hyvältä. Lauantaiaamuna heräsimme kuitenkin melkoiseen myrskyyn, ja tulivuoren luona ei päästy vieläkään käymään. Sää oli muuten siedettävä, mutta tuuli sellainen ettei siellä olisi viihtynyt. Siksipä lauantaina vetelehdimme vain kotona ja kävimme pikaisella ajelulla Whatipussa joka on Aucklandin kohdalla länsirannikolla oleva pieni kylä. Tässä pala lahden suuta, kuvasta oikealla Whatipun kylän lahdenpoukama, vasemmalle kuvaajan selän taakse lähtee kapea lahti Aucklandin eteläiselle satamalle ja suoraa edessä kukkuloiden takana on Tasmanian meri jonka takana jossain kaukana Australia.





Kuten aiemmin mainittu, sateenkaaria täällä talviaikana näkee usein. Kuulemma kevättä kohden mentäessä sateenkaaria pitäisi nähdä vielä enemmän, jolloin kuulemma myös voi nähdä useita sateenkaaria yhtä aikaa. Tässä yksi otos, joka kyllä valitettavasti alkoi jo kadota pois siinä vaiheessa kun auto saatiin pysäytettyä ja kamera kaivettua esiin.



Tässä Whatipun rantaa ja rantakallio jonka päällä pieni majakka. Rannalla oli tuulisen sään vuoksi melko hiljaista, mutta yksi intohimoinen surffaaja oli paikalle vaivautunut, pienestä vesisateesta ja viileähköstä ilmasta huolimatta.


Viimeisten vuosien aikana aloin havainnoimaan, että jotenkin kummallisesti tasaiseen tahtiin on Millan kaveripiirissä onnellisia perhetapahtumia alkanut sattumaan. Minun kavereistani lapsia ei toistaiseksi ole kuin muutamilla. Viime vuoteen asti olemme uutiset tuttavien perheenlisäyksistä kuitanneet tyyliin ”No hankitaan Millalle marsu ja pienet rattaat niin pääsee sitten kavereittensa kanssa käymään yhteisillä päiväkävelyillä uusien perheenjäsenien kanssa ja tuntea kuuluvasi joukkoon”.

Tuossa pari viikkoa sitten tuli jo mainittua että nyt näyttää kuitenkin siltä, että marsua ei tarvitse hankkia. Ei tarvita häkkiä, ei vesipulloa, ei juoksupyörää, eikä yhtään heinäpaalia. Tarvitaankin rattaat, pinnasänky, vaippoja ja lasten vaatteita. Alkuun ajatusta tulevasta muutoksesta sai hetken aikaa pohdiskella, koska perheen perustaminen kaukana suomesta tuntui asteen haasteellisemmalta monien käytännön järjestelyjen vuoksi. Tässä on vielä vajaa puoli vuotta aikaa kaivella nenäänsä, raapia päätänsä ja totutella ajatukseen tulevasta muutoksesta ja yrittää saada käytännön asioita järjesteltyä.

Nyt tosiaan asustellaan toisella puolella maapalloa ja kotosuomeen on matkaa jotain 17000km joten tilanne on tästä syystä astetta erikoisempi. Toisaalta kyllä niitä kai täälläkin osataan lapsia saattaa maailmaan. Kuluneella viikolla Milla kävi tapaamassa kätilöä, pulssia oli ihmetelty ja verikokeita ynnä muuta otettu. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Pikku ongelmana on vielä se, että minulla on tällä hetkellä vain 12kk työlupa ja paikallisen terveydenhuollon piiriin päästäkseen tarvitsisi vähintään 24kk työluvan. Tuokin asia tullee kuitenkin lähitulevaisuudessa ratkeamaan ja jos ei tule niin sitten tämä lysti vaan maksaa meille vähän (tai paljon) enemmän. Lisäksi tiedossa on se, että Uudessa Seelannissa syntyvä lapsi ei enää saa maan kansalaisuutta ellei jommallakummalla vanhemmista maan kansalaisuutta ole. Koska Uudessa Seelannissa ei ole suomen suurlähetystöä, joudutaan suomen kansalaisuuttakin anomaan syntymätodistuksen avulla jostain muualta. Passin hakeminen joskus tulevaisuudessa tulee onnistumaan niinkin kätevästi, että täältä pitää hankkia jokin tilapäinen matkustusasiakirja (jollaisen esimerkiksi matkalla passinsa hukanneet saavat) jonka avulla päästään Australiaan ja passia voidaan hakea Sydneyn suurlähetystöstä. Kansalaisuutta tai passia uusi perheenjäsenemme ei siis ihan automaattisesti täältä käsin tule saamaan joten pientä käytännön järjestelyä tämä tulee vaatimaan.

Milla on tosiaan jo päässyt täällä paikallisten terveydenhuollon ammattilaisten pakeille ja apuja sekä opastusta tulee myös suomesta käsin videopuheluilla päivittäin. Viime viikonloppuna kun eräänä iltana saavuin töistä kotiin, Milla keskusteli siskonsa kanssa kuulokkeet korvilla enkä kuullut mistä keskusteltiin, kuulin vain Millan puheet. Hieman ihmetytti kun siskosten välinen keskustelu oli jossain vaiheessa edennyt siihen vaiheeseen, että Milla totesi hänelle olevan ”aivan sama kuka siellä jalkojen välissä häärää kun kaikki ne kuitenkin on..” – keskustelun aihe liittyi kuulemma kätilön valintaan täällä päässä.

Heti perään toisen merkinnän muodossa terveisiä Tuusulaan: