Dead man walking

Pari viime viikkoa töissä on ollut jokseenkin erilaisia kuin aiemmat. Firman omistaja on yhden johtoportaan henkilön kanssa tullut Uuteen Seelantiin opettamaan toimipisteen työntekijöille yksinkertaisia asioita ihmisen fysiologiasta ja samalla tarkemmin kertomaan mitä yritys tuotteiltaan haluaa. Järjestelmä jota minäkin kehitän, on siis joukkojen fysiologiseen tarkkailuun kehitetty systeemi, jota käyttävät tai toivon mukaan tulevat käyttämään palokunnat, armeijat, urheilujoukkueet ynnä muut. Esimerkiksi palokunnilla palomiesten tarkkailu tapahtuu reaaliaikaisena. Autossa sijaitsevasta päätteestä nähdään kunkin palomiehen fysiologinen tila; pulssi, hengitystiheys, ruumiinlämpö, liike, asento, yms. Tuosta reaaliaikaisesta seurannasta ei suurta hyötyä ole, sillä vain nähdään kuinka suurella teholla omasta maksimistaan kukin työskentelee. Palomiehillä jonkinlaisena yleisenä ongelmana on useampien amerikkalaistutkimusten mukaan sydänkohtaukset. Kun palomies työskentelee pitkään äärirajoilla, vaikeissa olosuhteissa, pulssin ollessa lähellä yksilön henkilökohtaista maksimia, voi pitkään jatkuneen rasituksen jälkeen joillakin sydän pettää. Ei itse pelastustehtävissä, vaan joskus useampia päiviäkin hälytyksen jälkeen. Amerikkalaistutkimusten mukaan palomiesten sydänkohtaus on kuitenkin jossain määrin ennustettavissa yksilön palautumiskysyn perusteella. Järjestelmän tärkein tarve palokunnilla on siis hälytysten jälkeen tarkkailla palomiesten palautumista ja tunnistaa, jos jollakin on kohonnut riski sydänkohtaukseen tai muihin ongelmiin. Tällöin kyseinen henkilö voidaan siirtää hetkeksi kuntoutukseen, jolloin turhilta kuolemantapauksilta vältytään ja työntekijä saadaan myöhemmin parempikuntoisena takaisin töihin.

Kesän tullessa tänne puolelle palloa, työpaikallani tapahtuva sosiaalinen toiminta on yllättäen moninkertaistunut. Tai en tiedä johtuuko se Brianin ja Coden (tuo on muuten ihan oikea nimi, voi vaan arvuutella, onko Code nimensä vuoksi ajautunut ohjelmistoalalle) täällä vierailusta. Kaksi viikkoa sitten perjantaina, työpäivän päätteeksi oli työntekijöille järjestetty toimiston pihamaalla grillailuiltamat, tarjolla oli grilliruokaa ja olutta. Viime perjantaina iltapäiväkahdesta eteenpäin oli ohjelmassa keilailuturnaus, jonka jälkeen pubissa istuskelua ja illallinen ravintolassa. Tänään kävimme firman kaikkien työntekijöiden kanssa suorittamassa pienimuotoista järjestelmätestausta paintballin merkeissä. Koska järjestelmämme on tälläkin hetkellä ilmeisesti yhdysvaltojen armeijan testattavana ja tutkittavana, lähdettiin järjestelmällä leikkimään ulos ja tutkimaan mihin armeija järjestelmää haluaa käyttää. Tarkoituksena on siis pystyä tukikohdasta käsin tarkkailemaan joukkoja ja välittömästä näkemään jos jollakulla on ongelmia; onko joku saanut osuman, vuotaako verta, tarvitseeko apua.

****************

Joskus yli kymmenen vuotta sitten, eräänä kylmänä aamuna sain aamupäivän koulusta vapaaksi armeijan kutsuntojen vuoksi. Kerholassa oli lisäkseni iso joukko ikäisiäni Nokialaisia puolustusvoimien edessä näyttäytymässä. Itselläni oli jo etukäteen tiedossa, että saisin vapautuksen koko aseellisesta palveluksesta diabeteksen vuoksi, joten kovin suurella innoilla en kutsuntoihinkaan mennyt. Valittamisestani huolimatta minun piti käydä täysin sama rituaali läpi kuin kaikkien muidenkin, täyttää nippu lomakkeita, vastailla kysymyksiin ja jonottaa tylsistymiseen asti. Lääkärintodistus oli mukana ja tiesin, etten täydellä varmuudella armeijaan joudu. Koska kuitenkin jouduin täyttämään paksun paperinipun vastauksia typeriin monivalintakysymyksiin, päätin ihan vaan silkkaa vittumaisuuttani vastailla kaikkiin kysymyksiin keksimänäni roolihahmona. Itselläni ei ole mitään minkäänlaisia vähemmistöjä vastaan, mutta päätin vastailla kysymyksiin siten, miten kuvittelin että Pekko Siitoin olisi kysymyksiin vastannut. Kyseisestä sankarista kun oli ollut puhetta koulussa edellisellä viikolla. Vastauksissani päätin vihata kaikkia vähemmistöjä, ihan kaikkia. Muuttolinnutkin pois suomesta, perkele! Päätin myös, että vastauksissani haluan tuoda esiin arjalaisen rodun ylivertaisuuden ja sen kuinka tärkeänä pidän Suomen puhdistamista. Tässä ei nyt varmaankaan tarvitse erikseen selittää kuinka erilainen valitsemani roolihahmo todelliseen minääni verrattuna on. Hyvin erilainen. Monikaan monivalintakysymyksistä ei tuonut mahdollisuutta tuoda tuota äärioikeistolaista minääni esiin, mutta joskus kuitenkin.

Kun vuoroni tuli ja minut kutsuttiin sisään, olin jo jättänyt roolini taakse, koska oikeiden ihmisten edessä en äärioikeistolaisena militanttina halunnut esiintyä. En myöskään uskonut, että vastauksiani oikeasti mitenkään käsitellään, koska minä en armeijaan olisi menossa. Herra iso herra (jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista) odotti pöydän takana assistenttejensa kera, kun astelin toimittamaan lääkärintodistukseni heidän eteensä. Papereitani katseltiin hetken, toisia papereita kaiveltiin esiin ja lopulta todettiin, kuinka suuri harmi on, kun kaltaistani yksilöä ei puolustusvoimien palvelukseen saada. Harmillinen sairaus kohdallani esti koko lystin. Leimaa papereihini lyötyään herra iso herra kuitenkin kehui yllättäen monivalintakysymyksiin ruksimiani vastauksia. Sanoi, että vastausten perusteella olisin selkeästi potentiaalista armeija-ainesta, hyviä vastauksia kuulemma. Ja tämä on ihan totta. Vastauksissani esittämä, hävyttömin uusnatsi-idiootti siis vastaustensa perusteella olisi mainio yksilö armeijaan! Lopuksi Herra iso Herra tiedusteli kuinka paljon minua harmittaa se, että puolustusvoimien palvelus jää minulta väliin. Jotenkin hänen edelliset puheensa olivat saaneet vereni kiertämään sen verran, että ystävälliseen tyyliini totesin herralle

"No ei vois kuule juuri mikään vähempää mikään kiinnostaa kun sun pyssyleikkisi"

Hetken minua tuijoteltiin pöydän takaa melko tuimasti, tiedusteltiin vielä kysymyskaavakkeeseen ruksimiani vastauksia ja kun vastasin, etten ollut ehkä ihan tosissani jokaisessa vastauksessa, ainoa mitä Herra iso Herra kiihtymykseltään pystyi toteamaan oli

"Minä kuitenkin mieluummin poistuisin tästä huoneesta terveen papereilla. Sinunlaisistasi pelleistä ei tule yhtään mitään."

Hetken ihmettelyn jälkeen totesin ulos lähtiessäni

"No, kun minunlaiseni tältä puolelta pöytää teitä katsoo, niin eipä tuo sinunlaisen hommakaan minun silmiini kovin hääviltä näytä"

En ihan varmasti muista mitä pöydän toiselta puolelta viimeisen kommenttini jälkeen todettiin, mutta sen muistan että lause sisälsi monta kirosanaa.

*****************

Omat kokemukseni armeijasta ja sodankäynnistä ovat siis kovin vähäisiä. Siksipä en voi sanoakaan olevani paras mahdollinen ihminen armeijan järjestelmiä kehittämään. Viime viikon olen kuitenkin toiminut mallivartalona, kun firman omistaja on halunnut valmistamiamme tuotteita jonkun päälle sovittaa. Kaikista firman työntekijöistä minä ja skottilainen Alsdair olemme kuulemma ulkoisesti lähimpänä sotilasta.

Tänään aamulla suuntasimme Aucklandin eteläpuolelle leikkimään yhdysvaltojen armeijaa kuulasodan muodossa. Tarkoituksena oli siis tehdä puolen päivän mittainen järjestelmätestaus kenttäsotilailla. Kuulasotapaikka oli ulkoilmaan rakennettu muutaman hehtaarin kokoinen alue, jossa oli pieniä puisia rakennelmia suojina, ynnä muuta.






Sotaan valmistauduttiin huoltokatoksen alla vielä ihan hyvässä yhteishengessä


Ensimmäinen erä taistelua sujui oman joukkueeni puolesta mainisti. Järjestelmä toimi, jos ei nyt ihan toivotulla tavalla, niin jotenkin kuitenkin, ja kunkin sotilaan liikkeitä tarkkailtiin huoltokatoksessa. Vastustajan puolelta kaikki tuli ammuttua moneen kertaan mutta itse vältyin osumilta. Melkein. Jossain vaiheessa olin eksynyt muusta joukkueestani kokonaan, olin onnistunut piiloutumaan mainiosti, kun näin vastustajapuolen Dennisin juoksevan läheltäni ohitseni ja asettuvan lähelläni olleen muurin taakse. Pääsin helposti hyökkäämään takaapäin, pari laukausta reilusti suoraa selkään ja Dennis pelkästä säikähdyksestä kaatui maahan. Sen jälkeen näin sen, mistä David Bowiekin joskus lauleli. Olin vahvassa uskossa että Dennis ymmärtää olevansa pois pelistä, juoksin hänen ylitseen, kun Dennis yllättäen kierähti ympäri, yritti nousta pystyyn ja siinä ohessa laukaisi alle metrin etäisyydeltä suuntaani. Epäonnekseni katsoin juuri samalla hetkellä ylöspäin ja kaulasuojus nousi ikävästi ylös, tässä lopputulos



Ja vaikka tuollaisen kuula-aseen osuma ei paljoa satukaan vaateeseen pienen matkan päästä aamuttuna, voin kertoa että kaulaan, paljaaseen ihoon, noin metrin päästä ammuttuna se ei tuntunut mukavalta. Tässä itse syyllinen: Dennis, the dead man walking


Toinen saamani osuma tuli täysin samalla tavalla, Remy ei tunnustanut loukkaantuneensa noin kymmenestä osumastani, vaan ampui vielä sen jälkeen takaisin. Tässä Remy pienen tulitukseni jäljiltä



Vaikka voisin kutsua itseäni pasifistiksi, kuulasodan ajaksi minussa heräsi pieni Rambo ja Cobra. Puuttui vain nahkahanskat josta sormet on leikattu pois, sekä tulitikku hampaiden välistä. Kaikki viime viikkojen toiminta on ollut hauskaa vaihtelua tavallisiin työpäiviini, ei lainkaan hullumpaa leikkiä kuulasotaa kun siitä nostaa palkkaa. Lisäksi minua on viimeisen parin kuukauden ajan käytetty melko usein koekaniinina juoksumatolla testaamassa firman valmistamaa laitetta, jolla mitataan yksilön pulssia, hengitystä, asentoa, ruumiinlämpöä, liikettä, ynnä muuta. Ei hullumpaa myöskään lenkkeillä ja saada siitä palkkaa.