Ei profeetta omalla maallaan

Uuteen Seelantiin on kuulopuheiden mukaan hankalaa saada työlupaa. Ei ollenkaan yhtä vaikeaa kuin vaikkapa Australiaan, mutta hankalaa silti. Vaaditaan koulutusta, työkokemusta, englannin kielen taitoa ja rahaa. Viime vuoden puolella tiedustelin Immigration New Zealandilta eri mahdollisuuksista tulla maahan, jolloin sain vinkiksi tulla tänne lomailemaan Working holiday viisumilla, jolla voi myös lyhytkestoisia töitä tehdä, ja hankkia työlupaa vasta täältä käsin. Kyseisen viisumin hinta olisi hakijalle 120$ ja päätöksen saisi nopeasti. Niin, paitsi jos on Suomesta, niin sitten viisumi on ilmainen. Kyselin ihmeissäni miksi Suomalaiset saavat viisumin ilmaiseksi, mutta siihen ei maahanmuuttoviranomainen osannut vastata. Ehkä Suomen kanssa on jokin erikoinen sopimus?

Uuteen Seelantiin maahanmuuttoviranomaisten kanssa asiointi on yritetty tehdä kaikin mahdollisin tavoin hankalaksi, ehkäpä siitä syystä että tänne hakijoita on huomattavasti enemmän kuin maa haluaa vastaanottaa. Monilla koulutusta vaativilla aloilla on kuitenkin työvoimapulaa, joten ongelma on lähinnä siinä, että hakijoita ei suuresta tulijamäärästä huolimatta riitä kaikille aloille. Koulutetuille ihmisille paikkoja pitäisi siis olla. Itse olen nyt ehtinyt asioimaan kolmeen kertaan maahanmuuttoviranomaisten kanssa ja jokaisella kerralla on pieniä hankaluuksia ollut. Millalle working holiday viisumin saanti oli helppoa ja vei vain vuorokauden. Minun viisumini käsittely lääkärintodistussotkujen kanssaan vei neljä kuukautta ja viisumin saanti ratkesi lopulta vasta marras-joulukuun vaihteessa, eli kuukausi ennen lähtöämme. Kun viimein maaliskuussa sain kaksi työtarjousta ihmeteltävikseni, oli pakko myös alkaa pohtia työviisumin hankkimista, kun WH viisumilla saa työskennellä vain 3kk yhdelle työnantajalle. Heti alkuun yritin hakea 30kk viisumia ja sain todeta että hakemuspapereideni käsittely meni suunnilleen samalla kaavalla kuin WH viisumia hakiessa. Mitään ei Immigration New Zealandin päässä tapahtunut ennen kuin itse kysyi ”missä vaiheessa ollaan menossa”. Tätä kyselyä hankaloittamaan on järjestetty puhelinpalvelu, joka ei saa kertoa hakijalle mitään tietoa hakemuksesta ja yhteystietoja hakemuksen käsittelijään ei tietystikään saa. Ainoa tapa saada yhteys hakemuksen käsittelijään on lähettää faksi johonkin salaperäiseen numeroon, johon liittää omat yhteystietonsa ja sitten vaan toivomaan että omaa faksia ei heitetä roskakoriin. Kuukauden kuluttua siitä, kun ensimmäisen hakemukseni olin lähettänyt, päätin lähettää faksilla kyselyn. Kyselyyni vastattiin onneksi lähes heti että ”viisumipäätös voitaisiin antaa heti, mutta koulutuksestani ei ole NZQA:n antamaa arviota, joka hakijoilla pitää ehdottomasti olla”. Hakemuspapereissa ei tuosta arviosta mainittu mitään. Tuolloin sain puhelimessa neuvoteltua itselleni tilapäisen työviisumin, mutta sillä emme vielä päässeet paikallisen ilmaisen terveydenhuollon piiriin ja viisumin voimassaolo olisi myös lakannut maasta poistumiseen, joten se ei meille kelvannut. NZQA käsitteli papereitani viisi viikkoa, laskuttivat käsittelystä 450$ ja totesivat raportissa insinöörin papereistani että ”ne ovat insinöörin paperit”. Sinänsä tuon hyväksyttämisen ymmärtää, koska ihan joka puolella maapalloa koulutus ei luultavasti ole verrattavissa täkäläiseen koulutukseen.

Seuraava hakemusnippuni sisälsi 20 sivun hakemuspaperien lisäksi NZQA:n lausunnon, kaikki alkuperäiset koulutodistukseni, kolme työtodistusta (ja kahteen niistä Englanninkielinen käännös), työnantajani toimittaman paperin työtarjouksesta sekä erillisen todistuksen jo voimassa olevasta työsopimuksesta ja lisäksi passini. Omaa kappaletta työsopimuksestani en voinut liittää hakemukseen, koska sen olin lähettänyt maahanmuuttoviranomaisille aiemman hakemukseni yhteydessä. Tässä yhteydessä voi muuten mainita että ainoassa Englanninkielisessä työtodistuksessani minut kehutaan kerrassaan mainioksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Tähän syynä voi olla vaikkapa se, että kyseisen työtodistuksen kirjoitin itse edellisenä uudenvuoden aattona. Nimmari paperissa ei sentään ole minun käsialaani, se tuli ihan pomoni kynästä. Odotettuani kolme viikkoa hakemuksen jättöpäivästä, otin jälleen yhteyttä maahanmuuttoviranomaisiin jotka vastasivat viikon kuluttua ystävällisesti ”viisumipäätös voitaisiin antaa heti, mutta työtehtävistäni ei ole riittävää kuvausta ja työsopimukseni tarvitaan myös”. Työkuvaukseni oli annettu parilla lauseella hakemuksen liitteinä olleissa kahdessa erillisessä työnantajani kirjoittamassa paperissa, ja työsopimukseni Immigration New Zealand oli jo aiemmin nähnyt mutta ilmeisesti hukannut. Paul kirjoitti kaksi A4:sta pitkän kuvauksen työtehtävistäni ja paperi lähti työsopimus kopion kanssa kuriirilla välittömästi Immigration New Zealandiin. Tämän jälkeen yritin kysellä hakemukseni tilasta kertaalleen saamatta mitään vastausta, mutta eilen aamulla kuriiri toi kilon paksuisen hakemusnippuni takaisin myönnetyn viisumin kera. Työlupaa on nyt Maaliskuuhun 2012 asti ja ilmainen terveydenhuoltokin pitäisi järjestyä, mikä oli Millan raskauden vuoksi tärkein asia päätöksen saannissa.

Kuten jostain aiemmista merkinnöistä ehkä on käynyt ilmi, on Union Jack osana Uuden Seelannin lippua, vaikka moni paikallinen ei siitä kai pidäkään. Uudella Seelannilla on pääministeri, kuten Britanniallakin, mutta kuitenkin kai periaatteessa maan korkeimmasta johdosta vastaisi kai kuningatar Elisabeth II:n. Maalla on siis vahvat siteet Isoon Britanniaan ja se näkyy lipun lisäksi monissa asioissa, muun muassa siinä että täällä asuvista ihmisistä iso osa on Brittitaustaisia. Niin myös minun työpaikallani, jossa suunnittelutoimiston 15 työntekijästä kuusi on Britanniasta. Samaan kuningaskuntaan kuulumisesta huolimatta Britanniasta tänne tulevat joutuvat hakemaan itselleen työlupaa muiden tulijoiden lailla ja myös maksamaan työluvastaan. Työluvastaan joutuvat myös maksamaan Australiasta ja Polynesian saarilta tulevat, kuten Yhdysvaltalaiset, Aasialaiset, Eurooppalaiset ja kaikki muutkin. WH viisumi maksaa edellä mainitut 120$, työlupahakemus 200$, permanent residency 700$ ja kansalaisuushakemus jotain todella paljon. Ja näihin lisäksi tulee myös maksut todistuksen hyväksymisistä, lääkärintodistukset ynnä muut. Niin, paitsi sitten on se yksi maa, josta tulijat saa hakemuksensa ilmaiseksi, ja se maa on Suomi. Työpaikallani on muutamaan kertaan kyselty hakemusteni hinnasta, koska olen joutunut hakemaan kahteen kertaan. Jokainen muu työntekijä, kolmea Uusi Seelantilaista lukuun ottamatta, on joutunut maksamaan työluvastaan päästäkseen työskentelemään. Siksipä suurta ihmetystä on aiheuttanut se, että minä en joudu maksamaan mitään. Paul kertoi tapauksista, joissa hakemuksen käsittelyyn otettuaan käsittelijä havaitsee puutteita hakemuksessa, jonka jälkeen hakemuspaperinippu palautetaan mutta maksu hakemuksesta veloitetaan silti. Se on ehkä syynä siihen miksi hakemuspaperit ovat niin epäselvät ja miksi lehdessä joka päivä muutamat lakimiehet mainostavat palveluksiaan työluvan hankkimiseksi. Työt aloitettuani Huhtikuussa Remy kertoi maksaneensa oleskeluluvastaan noin 3000$ ja hakemuksen käsittelyjen kestäneen kaikkiaan vuoden verran. Minun kuluni oli vain tuo NZQA:lle mennyt 450$.

Suomi on jostain syystä selvässä erityisasemassa Immigration New Zealandin silmissä ja siitä minä olen saanut nauttia. ”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan” sanotaan, mutta enpä olisi uskonut että tietynlaisen profeetan asemaan pääsee vain lähtemällä sieltä omalta maaltaan. Jonkinlaiseksi profeetaksi täällä voi itsensä tuntea, kun viisumikäsittelyssä menee myös niiden hakijoiden ohi, joilla on omassa maassaan sama kuningatar kuin täällä. Suomalaisille siis kaikki viisumihakemukset täällä on ilmaisia, kun taas mistä tahansa muualta tulevat joutuvat jokaisesta jättämästään hakemuksesta jotain maksamaan. Syy tähän ei ole kyselyistä huolimatta selvinnyt, eikä se itseäni oikeastaan kiinnostakaan, pääasia ettei mitään tarvinnut maksaa. Paul muuten joutui maksamaan uuden passin hankkimisestakin 80$ paikalliselle maahanmuuttovirastolle, pelkkien uusien viisumitarrojen liimaamisesta. Haha!