Chicken Licken

Lampaat ja maatalous taitaa olla ensimmäinen asia, joka Uudesta Seelannista tulee ihmisille yleisesti mieleen. Tästä huolimatta meillä ei ollut täällä asustellessa vielä toistaiseksi tullut oikein minkäänlaista suoraa kosketusta Uuden Seelannin maatalouteen. Osittain tästä syystä viime viikonlopuksi suuntasimme Whangarein pohjoispuolelle Rockellin suvun maatilalle, maatalon emäntä Pia kun on Millan puolituttuja.

Ennen matkalle lähtöä Vilho harjoitteli kovasti kääntymistä




kääntyminen on jo melkein onnistunut muutaman viikon ajan, käsi vielä vaan jää väliin estämään mahalleen kääntymisen.

Tässä Rockellien perhepotretti, ylhäältä alaspäin Philip, Eliza, Pia ja Lukas

Pia ja Philip pyörittävät yhtä suvun maatiloista, joita yhteensä on muistaakseni neljä kappaletta. Tiloilla taisi olla noin puolitoistatuhatta lehmää, joista Philipillä ja Pialla tällä hetkellä neljännes (mikäli oikein ymmärsin).

Perheellä on lehmien lisäksi pari hevosta, koiria, kanoja, kaneja ja kultakaloja pihalammessa. Tässä Irlanninsusikoira Obie jonka VALTAVA koko ei tästä kuvasta oikein edes käy ilmi. Obien takana banaani puu/pensas/mikälie.


Tässä taas perheen hevoset Flint ja Herman. Flint on hevosista rohkeampi ja äänekkäämpi, tunkee päänsä joka paikkaan ja pitää itsestään isoa ääntä.


Tässä Herman Vilhoon tutustumassa

Yksi pieni maatilan vitsaus on salmonellaa lehmiin tartuttavat villikalkkunat, joita lähialueen maastoissa juoksentelee tällä hetkellä noin sata. Lähinnä tuosta salmonellasta johtuen ei ole ihme, että kalkkunat joutuvat toisinaan tiirailemaan kiväärinpiippua ja pääsevät myös Rockellin perheen päivällispöytään.


tässä taas kanat Bruce (tumma) ja Chicken Licken (valkoinen) jotka tuottavat munia perheen aamupalapöytään.


lehmät laiduntavat kävelymatkan päässä talosta. Suzie ja Aamu olivat ainoat mieleen jääneet nimet.

Talon pihalla kasvaa paljon banaanipensaita, hauskan näköisiä kasveja vaikka eivätkään Uuden Seelannin viileän talven vuoksi mitään mainittavaa satoa tuota. Pomollani Paul'lla on kyllä Aucklandissa kotipihallaan banaania, joista saa vuosittain jonkin verran hedelmää, mutta Pia sanoi, ettei heidän banaaninsa juurikaan tuota hedelmää.


Maisemat maatilan lähimaastossa olivat hienot ja viikonloppureissumme erittäin hyvin onnistunut. Maatilan pitämisestä tuli jonkinlainen hatara käsitys: työtä, työtä, työtä ja lisää työtä. Niinhän se kai aina on maatiloilla ollut. Upeita maalaismaisemia katsellessa tuollainen elämä ei toisaalta kuitenkaan kuullosta ollenkaan hullummalta.



Menomatkalla pohjoiseen Milla luki autossa suomesta saamaansa kirjettä ja yhdessä mutustelimme kirjeen mukana tulleita salmiakkeja. Milla varmaan itse kiittää kirjeestä, mutta minä kiitän salmiakista erikseen. Meillä on muuten ihan sama osoite, jos nimimerkki "Raunchy Rita" haluaa kirjoittaa minullekin. Lupaan vastata jos kirjeen mukana on salmiakkia.