Abyss - syvyys

Viikonlopulle oli luvattu 18 astetta ja puolipilvistä, mutta lauantai aamuna heräsimme auringon paisteeseen ja sääennuste lupasi jopa 21 astetta ja kirkasta säätä koko päiväksi. Ei lainkaan hullumpi talvipäivä siis. Parin viikon takainen snorklausretkemme Coromandeliin ei erityisen hyvin onnistunut, joten päätimme lähteä tutustumaan meren syvyyksiin Goat Islandille, jossa neljä kuukautta sitten vierailimme. Uusi maksullinen moottoritie Puhoihin avattiin pari viikkoa edellisen vierailumme jälkeen, joten tällä kertaa matkamme oli ajallisesti paljon lyhyempi kuin edellisellä kerralla. Tiemaksu muuten veloitetaan täällä aika mielenkiintoisesti: Moottoritien päällä on kamerat jotka tarkkailevat liikennettä ja Landtransportin webbisivuilta pääsee jälkikäteen näkemään milloin on maksullista tietä ajanut ja voi tiemaksun maksaa. Kamerat siis tunnistaa autot automaattisesti rekisterikilpien perusteella. Tuota piti ihan mielenkiinnosta kokeilla ja virheettömästi tuo tunnistus toimi. Kun automme rekisterinumeron kävi syöttämässä, pääsi näkemään sekunnin tarkkuudella milloin autollamme on maksullista tietä ajettu. Tiemaksun voi maksaa myös tien varressa olevaan kioskiin ja jos maksun jättää kolmen päivän kuluessa maksamatta, tulee auton omistajalle sakkolappu postilaatikkoon jälkikäteen. Kyllä se insinööri on sitten viisas.

Goat Islandia ennen pysähdyimme Matakanassa syömään ja katselemaan paikallisia markkinoita. Matakana mainostaa olevansa ainoa paikka maailmassa jossa tunnetuin turistikohde on yleiset vessat. Nämä on suunnitellut joku paikallinen taiteilija, ovat valmistuneet nyt helmikuussa ja niihin on käytetty rahaa vaatimattomat $400,000. Tuolla rahalla saisi Matakanasta jo varsin hulppean omakotitalon.


Tässä maisemaa huussin takaa sekä markkinoilta:



Goat Islandilla näimme myös ensimmäisen pingviinin matkamme aikana. Tätä lintuparkaa elämä oli vain valitettavasti kohdellut kaltoin:



Pingviinejä asustelee Uudessa Seelannissa melko paljon, laji on vaan aika erilainen kuin lintu jonka kuva ensimmäisenä tulee mieleen kun pingviineistä kuulee puhuttavan. Nämä ovat siis suurimmillaankin vain muutaman kymmenen senttimetrin kokoisia. Rannalla sukelluspaikkaa etsiessä oli vielä lämmintä ja mukavaa ja löytynyt snorklauspaikkakin näytti hienolta:





Ennen kun uimaan päästiin, piti askarrella snorkkelini kiinni sukelluslaseihin koska olin onnistunut rikkomaan kiinnikekappaleen Tongalta lähtiessa kun tavaroita pakattiin. Onneksi oli nippusiteitä mukana. Ja kyllä, melko kovaa laulelin MacGyverin tunnaria rannalla. Aika ammattimaisen näköinen viritelmä, sekä snorklaaja:



Coromandelia varten ostimme halvan vedenpitävän kameran joten sitä piti tietysti myös kokeilla. Ainoa harmi kuvauksen sekä myös koko snorklauksen kanssa oli se, että laskuvesi tuli juuri ennen kuin pääsimme veteen ja sehän tietysti sekoitti vettä, melko sameaa oli ja näkyvyys oli reilusti alle kymmenen metriä. Tässä lyhyt huono videoklippi josta näkyy mm. epätoivoista snapperien jahtaustani.

Kalat olivat täällä huomattavasti isompia ja värittömämpiä kuin Tongalla. Vedenpitävä kamera olisi pitänyt älytä ostaa jo ennen Tongan matkaa. Puolen tunnin polskimisen jälkeen Millaa alkoi paleltaa ja minun MacGyver viritelmäni petti. Snorkkeli katosi kun pysähdyin asettelemaan laseja paremmin:




Ennen rannalle paluutaan Milla esitti toiveen yhden vaaleanpunaisen kiven sukeltamisesta. Molemmat olimme nähneet pohjassa useita vaaleanpunaisia kiviä. Milla polski rantaan minun maskini kanssa ja minä jäin Millan maskin ja snorkkelin kanssa etsimään omaani sekä sopivaa kiveä. Pienen edestakaisen pyörimisen jälkeen snorkkelini löytyikin ja sain sen pohjasta haettua. Hetken vielä polskittuani löytyi myös sopiva kivi. Kiertelin, kaartelin ja polskin sen ympärillä kamera toisessa kädessä ja oma snorkkelini toisessa kädessä. Viimein keräsin happea ja kävin syvyyksistä (ehkä jopa noin 3 metriä) poimimassa kiven. Siinä pohjassa kiveä ihmetellessäni huomasin melko ison rauskun liitelevän ihan vierestäni ohi. Meni jotenkin ihan pasmat sekaisin ja kivi putosi pohjaan. Tyhmänä yritin hakea kiveä vaikka olisi pitänyt unohtaa kivi ja oma snorkkeli, pistää kamera päälle ja kuvata, mutta ei oikein järki juossut. Niin aina. Selityksiä ja kalajuttuja. Miksi et ottanut kuvaa kun kamerakin oli?
Lopulta tungin pohjasta poimimani kiven nopeasti märkäpuvun alle, oman snorkkelini toiseen käteen ja yritin epätoivoisesti pintaan lisää happea hakemaan polskaistessani pistää kameraa päälle. Suuntasin sinne päin mihin kuvittelin rauskun liidelleen (sitä liikkumista kun ei ihan uinniksi voi kuvailla), mutta rauskua ei näkynyt missään. Rannalle päässyt Milla sekä pari rannalla pyörinyttä turistia varmaan luulivat minun tulleen hulluksi tai saaneen pahemman laatuisen krampin kun polskin epätoivoisesti yhteen jos toiseen suuntaan, välillä pysähdyin ja yritin tarkkailla vedessä liikettä, mutta en nähnyt muuta kuin snappereita, red- ja bluecodeja sekä jotain pienempiä kaloja. Usean minuutin ajan pyörin pientä ympyrää Millan maski ja snorkkeli päässäni, kamera toisessa kädessä, pohjasta löytynyt oma snorkkelini toisessa kädessä ja Millalle poimittu kivi märkäpukuni alla mukavasti hiertäen. Rauskua ei vaan löytynyt. Sitten kun tarkemmin aloin mietiskellä että suomen televisiossakin hyvin tunnetuksi tullut Australialainen krokotiilimies Steve Irwin kuoli rauskun iskuun snorklaillessaan vuonna 2006, totesin että ei ehkä ole fiksua jahdata rauskua matalassa, itse sameaksi polskimassaan rantavedessä. Rausku ei kai ihmiselle tee mitään ellei sen päälle astu tai sitä muuten uhkaa, mutta kuitenkin. Palasin rantaan pettyneenä siitä että jäi rausku kuvaamatta. Tulipahan sentään Millalle kivi haettua ja oma kadonnut snorkkelikin löytyi. Kotiin palattuamme sain todeta että Uudessa Seelannissa oli pari kuukautta sitten rausku haavoittanut jotain meressä uiskennellutta pientä tyttöä niin pahasti että lääkärit sanoivat olevan vain hyvää tuuria että säilyi hengissä.

Kotiin palattuani, kun siirsin molemmilta kameroilta kuvat tietokoneelle, sain ihmetyksekseni todeta, että olin kaikesta huolimatta tietämättäni ottanut kuvan rauskusta siinä vaiheessa kun sen ensimmäisen ja ainoan kerran näin. Kun olin hakemassa pohjasta Millalle kiveä, oli kamera ja oma snorkkelini toisessa kädessä ja toisella kädellä tarrasin kiveen. Kun rauskun nähtyäni jouduin lähtemään hakemaan pinnasta lisähappea ja yritin laittaa kameraa päälle, olin samalla myös vahingossa ottanut kuvan.
Ei työllä, ei tuskalla, ei taidolla, ei järjellä vaan tuurilla! Tuosta jos klikkailee suuremmaksi niin oikeassa laidassa se näkyy, huonosti, mutta näkyy kuitenkin.