Mad Max ja kukkakauppias

Auto - sillä kulkee kaikki. Tätä lausetta Autoalan Keskusliitto ja Autoliitto käyttivät markkinointilauseenaan joskus kun olin pieni. Kyseisellä tekstillä varustettuja tarroja näkyi autojen takalaseissa, ennen 90 luvun lamaa ihmisillä oli rahaa ja autoilu se vasta hienoa oli. Kyllähän nyt jokaisella auto pitää olla - autolla pääsee mihin tahansa, auto tuo liikkumisen vapauden. Samoja tarroja olen nähnyt vieläkin joskus suomessa joidenkin alitehoisten, 20 litraa sadalla kuluttavien Taunusten takalaseissa. Sitä en ihan ymmärrä mikä on ollut taustalla tuossa ajatuksessa mainostaa autoilua ihan yleensä. Ehkä Autoliiton mielestä on vaan hyvä juttu että maailman tämän hetken reilun puolen miljardin yksilön autokantaa saadaan vähän kasvatettua? Nykypäivänä, kun suomessa ei enää välttämättä saa edes maaseudulla turpaansa jos kertoo äänestävänsä Vihreitä ja kun tuntuu että jopa tavalliset ihmisetkin ovat jossain määrin kiinnostuneita ympäristöasioista, tuo näköjään vieläkin käytössä oleva markkinointilause ei kuullosta enää niin hienolta.

Uuteen Seelantiin tullessa oli etukäteen tiedossa että täällä on julkinen liikenne niin huonosti organisoitua että auto on pakko olla. Julkisilla ei pääse yksinkertaisesti liikkumaan mitenkään kätevästä ja sopivalla hinnalla. Autolla pääsee. Hieman tuota tietoa ihmettelin, kun Tammikuun 8. päivä ajelimme North Shoresta bussilla Aucklandin keskustaan ja takaisin, eikä se kovin paljoa maksanut ja onnistui muutenkin helposti. Bussikuski jätti tuolloin meidät pois kyydistä Patrician ja Peterin kodin lähellä, kaukana lähimmästä bussipysäkistä, kun kysyimme että voisiko hän kehoittaa meitä jäämään pois bussista majapaikkaamme lähimmällä pysäkillä kun emme seutua itse ollenkaan tunteneet. Ystävällistä palvelua kun bussilla tuodaan melkein kotiovelle.

Koska suuret matkailusuunnitelmat olivat tuolloin mielessä, auto ostettiin kohta tuon jälkeen. Vuoden 2000 Mitsubishi Galant, josta tarvitsi täällä maksaa reilun tuhannen euroa. Bensiini taas tuolloin, dollarin kurssin ollessa heikoilla, maksoi 0,55 euroa litralta. Galant kulki hyvin Aucklandista Northlandiin, sitten Wellingtoniin, Christchurchiin, Queenstowniin ja koko reitin takaisin. Kuitenkin matkan edetessä päivä päivältä alkoi ajaessa enenevässä määrin tulla mieleen Mad Max (jonka tapahtuma- ja kuvauspaikoille ei täältä muuten pitkää matkaa olisi). Kone alkoi kuluttaa öljyä, pitää outoa ääntä ja pientä nitinää ja natinaa kuului sieltä täältä. Koska kansainvälisiä ajokortteja oli tilattu kaksi kappaletta, mutta Milla ei ymmärrettävistä syistä uskaltautunut ajamaan autoa joka päästeli eriskummallisia ääniä, kulutti hieman öljyä ja toisinaan hieman savutti, päätettiin toimia nopeasti, kaupata Galant pois ja hankkia tilalle pieni, punainen, huvittavan näköinen Toyota Funcargo jota suomessa on myyty Toyota Yaris Verso -nimellä.

Galantia ajaessa bensa ja palanut öljy haisi, jarrut kirskui ja konepellin alta kuului oikean moottorin ääni. Muutenkin tunsin itseni ihan Mel Gibsonin esittämäksi Mad Maxiksi, ainoana erona se että autoni kulutti enemmän öljyä. Tai jos nyt eroja oikein yrittää hakea niin ehkä minulla on vähän tuuheampi tukka. Toyota on taas enemmän sellainen kukkakauppiaan auto. Pieni, vähän kuluttava ja helppo ajaa. Tässä uusien kukkakauppiaiden kulkuneuvo Devonportin rannalla ostoiltana:



Julkinen liikenne Aucklandissa ei todellakaan toimi ihan niin huonosti kuin etukäteen oli peloteltu, mutta ei mitenkään erityisen hyvinkään. Junalla työmatkani kestää 40 minuuttia, josta puolet kuluu kävelyyn molemmissa päissä. Aina kun myöhästyy junasta, saa seuraavaa odotella puoli tuntia. Autolla matkan kotipihasta töihin ajaa vartissa. Kotimme parvekkeelta näkyy kaupungin vanha rautatieasema, mutta nykyään junat eivät enää pysähdy siihen siksi, että tätä asemaa eivät ihmiset hirveän paljon käyttäneet ja uudelle rautatieasemalle ei kävele kuin vajaan vartin. Se tekee melkein puoli tuntia lisää työmatkoihini päivittäin. Kun vielä junat ei kulje ihan aikataulun mukaan, vaan vähän sinne päin, taidan jatkossa ainakin joinakin aamuina pyörtää päätökseni julkisen liikenteen käyttämisestä ja ajaa autolla töihin. Itse en liiemmin auton ratissa istumisesta välitä, joten mieluummin ajaisin junalla töihin mutta minkäs teet. Ihmiset eivät käytä julkisia "kun niillä pääsee niin huonosti" ja tietysti julkisilla pääsee niin huonosti juurikin siitä syystä kun ihmiset ei niitä käytä.

Kun auto oli hankittu, päätettiin heti lähteä viettämään viikonloppua parinsadan kilometrin päähän Coromandelin niemimaalle, siitä kertonemme jotain lähipäivien aikana.