Flunssa maistuu myös pallon toisella puolella kitkerältä
Viimeiset kuukaudet ennen lähtöämme elin kuin robotti. Suoritin itseeni ohjelmoituja tehtäviä ilman suurempia ajatuksia tai tunteita. Tehtävistä oli vain suoriuduttava. Tavanomaiset joulupuuhastelut hautautuivat muiden tehtävien alle. Kiireen keskellä minulla ei ollut aikaa miettiä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja miltä se mahtaa tuntua. Nyt makaan toista päivää paksun peiton alla kuumeessa eikä minulla ole muuta kuin aikaa. Aikaa miettiä ja täristä. Tajuta todellisuus. Olen kaukana vailla päämäärää. En oikein voi sille mitään, että pienoinen alakulo on hiipinyt aina hetkittäin tänne peittoni alle, kun tajuan, etten voi puhelimen välityksellä saada yhteyttä ystäviini ja perheeseen. Te nukutte, kun minä valvon ja toisinpäin.
Tämä puuskittainen alakulo ja etäisyyden tajuaminen johtunee tästä kuumeilusta. Tiedätte varmasti tunteen, kun kuumeen pimeydessä mieli heittelee ajatuksia ilkikurisesti. Kun siihen tunteeseen yhdistetään uusi juurettomuutemme (mikä kyllä yhtäaikaisesti kiehtoo ja innostaa), alavirettä on juuri nyt vaikea estää. Juureetomuuden tunteen osasin aavistaa, mutta mieluummin sen tuomat haasteet olisi kohdannut ilman kuumehöyryjä.
Onneksi olemme täällä kuitenkin kaksin. Tosin tällä hetkellä Markku on etsimässä meille omaa autoa. Pitäkää peukkuja, että löytäisimme jonkun halvan hyvän kotteron, jonka avulla voisimme valloittaa myös eteläisen saaren. Myynnissä olevien autojen perusteella voi tehdä jotain päätelmiä uusiseelantilaisten ajo taidoista. Lukuisat autot ovat kolhujensa perusteella kokeneet tiukkoja tilanteita, pitkäksi venyneitä kaarteita, uhkarohkeita ohituksia ja hätäisiä parkkeerauksia. Isäntämme Peter totesikin, että uusiselantilaiset ovat maailman huonoimpia kuskeja. Heillä on kyllä kaikenlaisia sääntöjä, muttei kukaan noudata niitä.
****
Ei löytynyt vielä tänään meille autoa, mutta Markku toi levyllisen tummaa suklaata ja strepsilsejä. Kyllä niillä matkapöpöt nujerretaan!
****
Olisi ihanaa, jos mahdollisimman moni voisi hankkia tunnukset skypeen. Yhteydet vaikuttaisi toimivan miltei moitteettomasti. Ääni tuntuu jo huomattavasti läheisemmältä ja lohdullisemmalta kuin pelkät kirjaimet peräkkäin aseteltuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti