Kolmen-sadan-metrin-jälkeen, käänny - oikealle

Pari viimeistä päivää meni tiimin toiselta jäseneltä vuoteen pohjalla, itse taas katselin käyttöömme sopivaa autoa. Kulkuneuvoa ei kuitenkaan vielä löytynyt joten joudumme toistaiseksi käyttämään yläkerran asukkaiden hienoa Suzuki Altoa.

Sunnuntaina aamulla sängyn pohjalta nousi paljon paremmassa pelikunnossa oleva kaveri ja siksipä lähdimmekin seikkailemaan kohti länsirannikkoa. Ensimmäinen kohde oli läheinen ostoskeskus joka kaikkine liikkeineen oli sunnuntaina auki ja täynnä ihmisiä. Tarkoituksena oli ostaa kartta, mutta hetken asiaa pohdittuamme päätimme palkata itsellemme suomea puhuvan matkaoppaan. Matti sai istumapaikan Patrician ja Peterin Alton kojelaudalta ja luetteli tämän tekstin otsikon tyylisiä ohjeitaan joita parhaamme mukaan yritimme seurata.


Kuten kuvasta näkyy, Alto ei varsinainen tila-auto ole, mutta mukavasti tällä liikkumaan pääsee. Ensimmäiseksi Matti opasti meidät kohti Piha beachia, joka on parikymmentä kilometria Aucklandista sijaitseva ranta. Näitä maisemia kelpasi katsella. Piha beachin rannassa seisoi 101 metrin korkeuteen ylettyvä laavasta muodostunut möykky joka näkyi hyvin jyrkkää rinnettä alas kiemurtelevalle tielle.


Aiempien vuosien matkojemme aikana olen oppinut että edes jollain tavalla säännöllinen ruokailu on minulle tärkeää. Pitkä aika ilman ruokaa voi aiheuttaa pikku ongelmia itselleni, mutta sunnuntaina opin sen, että yhtä lailla ongelmia minulle aiheuttaa se, että Milla on pitemmän ajan ilman ruokaa.
Valokuvaustaukoni rannalla kesti ehkä muutaman minuutin liian pitkään ja ei jäänyt lainkaan epäselväksi että odottelu ei matkaseurueen toiselle jäsenelle nyt sopinut. Vuodepotilaalle ei vielä aamupala oikein maistunut, mutta päivän käynnistyttyä Millan nälkä yllätti meidät molemmat. Rannalla oli paljon simpukoita, jotain herkullisen näköistä vesikasvia ja jotain meritähden näköisiä juttuja, mutta nämä ei ruoaksi nälkäiselle matkaseuralaiselle kelvannut.





Matkassa oli kuitenkin kaupasta haetut piknik tarpeet ja Piha beachin osittain lähes mustalla laavasta muodostuneella hiekkarannalla evään maistuivat.


Piha beach sijaitsee siis Aucklandin kohdalla mutta länsipuolella saarta. Rannalta suoraa lännen suuntaan sijaitsee vajaan kahden tuhannen kilometrin päässä Australian eteläosat. Siinä on siis tuulella sopivasti tilaa nostattaa aaltoja ja kovista tuulista sekä virtauksista johtuen tämä on yksi Uuden Seelannin vaarallisimpia rantoja jonne vuosittain aina joku uhkarohkea uimari tai surffaaja kuolee.





Lähes joka matkallamme olemme jotain pieniä hankaluuksia kohdannut, viimeksi viime elokuussa kun jäimme Sveitsissä jumiin Mt. Titlisin rinteelle reilun parin kilometrin korkeuteen gondolihissien jo sulkeuduttua. Tuolloin pääsimme useiden puhelinsoittojen jälkeen ajamaan vuorelta alas maitohissillä jolla vuorella laiduntavien lehmien maidot kuljetetaan alas iltalypsyjen jälkeen.
Sunnuntaina laskuveden aikaan kiertelimme yllä näkyvien suurten kallioiden ja rantaviivan välistä etsimään sopivaa piknik paikkaa, mutta paria tuntia myöhemmin nousuvesi oli tukkinut paluureitin. Tästä ei toki tällä kertaa sen isompaa ongelmatilannetta päässyt syntymään, ainoastaan paikoittain puolen metrin syvyisessä vedessä ja isossa aallokossa kastuneet vaatteet.

Piha beachin lähettyvillä sijaitsee KareKare beach ja niissä maisemissa on kuvattu elokuva nimeltä Piano. Hieno elokuva, mikäli joku ei vielä ole nähnyt. Ranta vaikutti käsittämättömän suurelta mutta tästä huolimatta rannalla näytti olevan itsemme lisäksi vain neljä ihmistä. Vasta pois lähtiessämme rannalle kulki useampia pariskuntia ja perheitä, ilmeisesti auringon laskua katsomaan.


Kotimatkalla löytyi myös ensimmäinen näkemämme vesiputous. Näitä Uudessa Seelannissa pitäisi kuulemma löytyä vähän joka puolelta.

Loppuun vielä hieman huonolaatuinen videoklippi ajelusta Piha Beachilta kotiin päin. Näillä teillä nopeusrajoitukset on joko 50km/h tai 80km/h. Voisin arvata että suomessa tällaiselle tielle laitettaisiin korkeintaan 40km/h rajoitus. Monissa kohdissa mäet oli sen verran jyrkkiä että ylämäkeen ajaessa Altolla ei ollut edes mahdollista ajaa ylinopeutta.

...vielä pitää mainita, että eilinen retkeily oli ehkä liian varhaista flunsaiselle matkakumppanille. Näyttää siltä että taas on kuumetta yli 38 ja vuodepotilaana pitää maata. Höh.