Luontokappaleista pienimmätkin käyttäytyivät kummasti, Glenvar Roadin pihamaalle ilmestyi itsetuhoisia ajatuksiaan pienessä päässään pyöritellyt siilinpoikanen joka kaikin keinoin pyrki autotielle. Pitkien neuvottelujenkaan jälkeen tämä luontokappale ei suostunut kääntymään takaisin, joten jouduin ottamaan käyttöön kovemmat keinot ja siilinpoikanen siirrettiin lapiolla talon takana sijainneen metsän laitaan jossa sen emokin Patrician mukaan oli liikkunut. Siilejä ei Uudessa Seelannissa toki ole aiemmin ollut mutta niitä on tuotu tänne brittien toimesta jotain pienempiä tuholaisia hävittämään. Niitä pienempiä tuholaisia taas on ilmeisesti tullut brittien mukana joskus vielä varhaisemmin.
Viimein torstaina pitkän odottamisen jälkeen
Matkamme alkoi läpi kauniiden peltomaisemien pitkin sangen sekavaa reittiä. Kyseessä oli lyhin reitti Aucklandista Wellingoniin, mutta reitti hyppeli tieltä toiselle. Tästä videosta voi ihmetellä Matin ajo-ohjeita:
Näillä kapeilla teillä nopeusrajoitus on useimmiten 100km/h. Siitä huolimatta toisinaan tulee vastaan (Northlandissa näitä oli paljonkin) yksikaistaisia siltoja. Tässä yksi esimerkki sellaisesta:
Hobitit käyttivät Mordoriin pääsyyn 1500 sivua ja ison osan J.R.R. Tolkienin elämästä, meillä sinne kesti lähtöpisteestämme puoli päivää melko hyväkuntoisia teitä pitkin. Sormuksen ritarit, joita tällä kertaa oli liikkeellä vain kaksi, pääsivät lopulta perille. Sää oli aurinkoinen ja taivas kirkas. Sään perusteella näytti siis siltä että Sauron ei ollutkaan kotona; tuomiovuori näytti paljon valoisammalta ja kivemmalta paikalta kuin elokuvakankaalla. Tässä lumihuippuinen Mount Ruapehu joka on n. 2800 metrinen, yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista:
Mt Ngauruhoe taas on itse tuomiovuori. Näissä maisemissa siis on kuvattu loppukohtauksia Taru Sormusten Herrasta trilogian viimeiseen osaan, Kuninkaan paluu. Valkoisella ratsulla liikkeellä ollut saattueemme koki kuitenkin nolon takaiskun kun oli käynyt niin että mahtisormus oli unohtunut Glenvar Roadille puvun takkini rintataskuun, emmekä tästä syystä voineet saattaa tehtäväämme loppuun ja pelastaa koko keskimaata kaikkine asukkeineen. Tästä syystä päädyimme vain nelistämään tuomiovuoren ohi ja jatkamaan valkoisella ratsullani suoraa Wellingtoniin. Tässä videossa tuomiovuori vilahtaa hyvin lyhyesti:
Keskimaata ei siis tullut pelastettua, mutta perille päästiin Wellingtoniin. Vuoristoihin tulemme varmasti myöhemmin tutustumaan paremmin, nyt on tarkoituksena vain tutustua kaupunkeihin jotta osaisimme valita itsellemme tulevan kotikaupunkimme. Majoitus oli järjestetty mustalaisleirillemme hyvin soveltuvalla tavalla. Torstai-iltana auton huollon valmistuttua selailin paikallista huuto.nettiä puoli tuntia, löysin ilmoituksen osastolta flatmates wanted ("kämppäkaveria etsitään"), otin rohkean puhelinsoitin ja sovin treffit. Puhelinsoitolla ei siis saatu varmistettua mitään, ainoastaan sovin että käymme näyttäytymässä ja tutkimassa taloa josta vapaa huone löytyi. Vuokraaja halusi asuntoon pitkäaikaisemman vuokralaisen, mutta koska me mannet olemme mukautuvaisia kaikenlaisiin järjestelyihin, saimme ujutettua jalkaamme oven väliin ja vuokrattua itsellemme huoneen. Mukana oli myös varmuudeksi lista hotellien ja hostellien nimiä sekä teltta, joten hyvinhän tätä äkkinäistä lähtöä oli suunniteltu. Milla kertonee myöhemmin lisää uudesta kodistamme, nyt olemme siis tilapäisesti pääkaupungin asukkaita.
Loppuhuomautus heikkosydämisille: En ole alkanut käyttää huumeita, otsikko ja teksti sisältää outoja viittauksia kirjaan Taru Sormusten Herrasta.
Loppuhuomautus heikkosydämisille: En ole alkanut käyttää huumeita, otsikko ja teksti sisältää outoja viittauksia kirjaan Taru Sormusten Herrasta.
Vai on Markulla sormus rintataskussa odottamassa... :)
VastaaPoista